Helsingin kaupungintalo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Wille Rydman: Helsingin johtamisesta ja pormestarivaalista

Kirjoittaja arvioi Helsingin paikallispolitiikan dynamiikkaa ja pormestarikysymyksen merkitystä kevään vaaleissa.

Viimeisimmät vuosikymmenet Helsingin paikallispolitiikalle on antanut leimansa sama omituinen jännite: kokoomus on kaupunginvaltuuston suurin puolue, mutta valtuutettujen enemmistön muodostavat punavihreät puolueet. Tästä johtuen kaupunginjohtaja ja sittemmin pormestari ovat olleet kokoomuslaisia, mutta heillä on usein ollut vaikeuksia saada valtuuston enemmistöä esitystensä taakse.

Kaupunginvaltuuston ja eduskunnan poliittinen dynamiikka eroavat toisistaan merkittävästi. Eduskunnassa on lähtökohtaisesti koko nelivuotiskauden samana pysyvä hallitusrintama, jonka kansanedustajat muodostavat eduskunnan enemmistön ja jonka äänillä hallituksen esitysten läpimeno varmistetaan. Helsingin kaupunginvaltuustossa enemmistöt sitä vastoin muodostuvat ja muuttuvat asiakysymyskohtaisesti.

Vaikka kaupunginvaltuustossa siis jo useiden vaalikausien ajan on ollut punavihreiden valtuutettujen enemmistö, eivät myöskään punavihreät puolueet ole muodostaneet yhtenäistä poliittista rintamaa. Vihreät ei ole halunnut profiloitua yksiselitteisesti vasemmistoon ja toisaalta SDP:tä on hirvittänyt asetelma, jossa se leimautuisi vihreiden apupuolueeksi. Nämä toisiksi ja kolmanneksi suurimmat valtuustoryhmät ovat kaikesta huolimatta kokeneet kokoomuksen mielekkääksi yhteistyökumppaniksi.

Pormestarimallia on kokeiltu Helsingissä toistaiseksi vasta yhden kauden ajan. Lähtökohtana ja yhteisenä herrasmiessopimuksena on ollut, että pormestariksi valitaan suurimman valtuustoryhmän ehdokas. Teoriassa olisi mahdollista sekin, että jokin joukko valtuuston puolueita muodostaisi enemmistökoalition ja äänestäisi pormestariksi jonkun muun kuin suurimman ryhmän ehdokkaan. Toistaiseksi halu muodostaa pysyviä enemmistökoalitioita valtuustosaliin on kuitenkin ollut vähäistä.

Kokoomuksen näkökulmasta tämä on hyvä asia. Jolleivät kaupunginvaltuuston voimasuhteet aivan dramaattisesti kevään kunnallisvaaleissa muutu, Helsingin päättäjien enemmistö edustaa vastaisuudessakin punavihreitä puolueita. Jos staattinen enemmistökoalitio valtuustoon syntyisi, se muodostuisi todennäköisimmin juuri niiden varaan. Kokoomuksella on siksi vahva intressi siihen, että enemmistöt valtuustossa haetaan vastaisuudessakin kuhunkin asiakysymykseen erikseen eikä staattista ”hallitusrintamaa” koko vaalikauden ajaksi pyritä muodostamaan.

Hyvä asia kokoomuksen näkökulmasta on sekin, että valtuustoryhmät ovat yhteisesti sitoutuneet siihen, että pormestarin paikka kuuluu suurimman valtuustoryhmän ehdokkaalle. Kokoomus on vuosikymmenten ajan ollut valtuuston suurin puolue ja sillä on hyvät edellytykset olla sitä myös kevään vaalien jälkeen. Pormestaripuolueen asemasta on kaupungin politiikassa valtava etu riippumatta siitä, mikä on valtuuston poliittinen jakauma. Pormestari on vahva operatiivinen johtaja ja mm. kaupungin budjetin esittelijä, mikä antaa pormestaripuolueelle vahvan etulyöntiaseman suhteessa muihin valtuustoryhmiin.

Jan Vapaavuori on ollut kaupungille erinomainen pormestari. Tiedän, mistä puhun, koska olen seurannut hänen työskentelyään läheltä ja tukenut sitä yhtä hyvin valtuustoryhmämme varapuheenjohtajana, kaupunginhallituksen jäsenenä kuin kokoomuksen budjettineuvottelijanakin läpi koko vaalikauden. Vapaavuori on hyödyntänyt pormestariaseman suomat mahdollisuudet täysimääräisesti ja pystynyt niiden puitteissa edistämään porvarillista politiikkaa Helsingissä paremmin kuin mihin valtuuston poliittiset voimasuhteet muutoin olisivat olleet omiaan johtamaan. Kunnallisveron kevennys heti valtuustokauden alussa oli tästä hyvä esimerkki.

Helsingin nykyisessä johtamisjärjestelmässä pormestariehdokkailla on iso vaikutus myös yleisiin vaaliasetelmiin kaupungissa. Neljä vuotta sitten kokoomus saavutti suurimman puolueen asemansa pitkälti juuri kiinnostavan pormestariehdokasasetelman takia. Kaupunkilaiset tiedostivat, että suurimman ryhmän ehdokkaasta tulee pormestari ja että suurimmaksi ryhmäksi voi käytännössä nousta vain joko kokoomus tai vihreät. Äänestämällä jommankumman ehdokkaita pystyi tehokkaimmin vaikuttamaan siihen, kumman ehdokas kaupungin kärkipaikalla seuraavat neljä vuotta toimisi.

Kokoomuksen etuna neljä vuotta sitten oli se, että monet helsinkiläiset joko nimenomaisesti halusivat Vapaavuoren pormestariksi tai ainakin halusivat estää Anni Sinnemäen nousun kyseiseen tehtävään. Ehdokkaat olivat riittävän erilaiset, jotta tarvittava ja kokoomusta hyödyttänyt poliittinen jännite vaaleihin syntyi. Kokoomuksen voiton taisi lopulta sinetöidä se, kun Vapaavuori asettui jyrkästi vastustamaan ns. suurmoskeijahanketta, johon Sinnemäen tulkittiin suhtautuneen myönteisemmin. Tämän huomasi jokainen katukampanjaa tuolloin tehnyt: monet demareiden ja perussuomalaistenkin aiemmat äänestäjät tulivat kertomaan aikovansa äänestää kokoomusta, koska arvelivat Vapaavuoren pormestariuden olleen varmin tulppa kyseiselle erittäin arveluttavalle hankkeelle.

Kaikki edellä sanottu on syytä huomioida tarkasti valmistautuessamme huhtikuun vaaleihin. Suurimman puolueen asemalla Helsingissä on iso merkitys ja sen saavuttamisessa puolueen pormestariehdokkaalla olennainen rooli. On aivan keskeistä analysoida tarkkaan, missä kokoomuksen potentiaaliset äänestäjät todella ovat ja miten heidän tukensa ja luottamuksensa on lunastettavissa. Vain siten pystymme vaalien jälkeen edistämään sellaista politiikkaa, jonka uskomme olevan kaupungille parhaaksi.

Wille Rydman

Wille Rydman

Wille Rydman on kokoomuksen kansanedustaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt