Verkkouutiset

Hellettä ennustetaan kesäkuun alkuun

Ilmojen luvataan viimeinkin alkavan vähitellen lämmetä jo lähipäivinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lähipäivinä lämpötilan odotetaan sääpalveluyritys Forecan mukaan kohoavan ensimmäistä kertaa tänä vuonna 20 asteen tuntumaan.

Forecan tuoreessa kuukausiennusteessa Suomen sää lämpenee lähiviikkoina, ja ensimmäiset hellepäivät ovat mahdollisia kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Suomen itäpuolella on kesäkuun ensimmäisen viikon ajan tavanomaista korkeampi ilmanpaine, kun taas Pohjois-Atlantilla ilmanpaine on tavanomaista matalampi. Tämä asetelma avaisi ennusteen mukaan väylän lämpimille etelävirtauksille, joiden myötä kesän ensimmäiset hellepäivät voivat rantautua Suomeen heti kesäkuun ensimmäisen viikon aikana.

Varsinkin Lapissa muutos olisi hurja, sillä paikoin lunta on vielä liki metrin verran, vaikka alkuviikolla tavoitellaan jo 20 asteen lukemia. Tulvatilanteen kannalta tämä tietää huonoa.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kuukausiennusteessa on poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan varsinkin Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Tämän ennusteen perusteella kesän ensimmäiset hellepäivät saapuisivat tänä vuonna kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Helteen määritelmä Suomessa on, että päivän ylin lämpötila on virallisella mittauspisteellä vähintään 25,1 astetta.

Kesäkuun edetessä ilmanpaine- ja lämpötilapoikkeamat Euroopan yllä heikkenevät ja tavanomaista lämpimämpi sää näyttäisi Forecan mukaan vetäytyvän läntiselle Välimerelle ja Suomen itäpuolelle.

Ennuste yltää juhannusviikolle, mutta silloin Suomen yllä ei näy poikkeamia suuntaan eikä toiseen. Ilmanpaine, lämpötila ja sateisuus näyttävät olevan lähellä tilastollisia keskiarvoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)