Verkkouutiset

Helleraja voi ylittyä vesistöissäkin

Nykytilastoissa vesistöjen kylmeneminen alkaa sanonnasta poiketen vasta jaakonpäivän jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helleraja saattaa ylittyä vesistössäkin lähipäivinä, Foreca kertoo.

Forecan mukaan vanha sanonta ei tänäkään vuonna pidä kutiaan, sillä perinteisesti heinäkuun 25. päivänä on vietetty jaakonpäivää, jolloin vanha kansan sanonnan mukaan ”Jaakko heittää kylmän kiven veteen”, eli koetaan taitekohta, jonka jälkeen uimavedet vähitellen kylmenevät.

– Nykytilastoissa vesistöjen kylmeneminen alkaa usein vasta Jaakonpäivän jälkeen, ja vanha sanonta onkin ehkä pitänyt paremmin kutinsa vuosisatoja sitten erilaisessa ilmastossa. Tänäkin vuonna Jaakon kivi on lämmin ja uimavedet pikemminkin vain lämpenevät loppuviikkoa kohden, Forecan sään takaa -blogissa kerrotaan.

Lähipäivinä pintavesi saattakin joissain paikoissa lämmetä jopa hellerajan yläpuolelle eli yli 25 asteen. Vastaavia lämpötiloja koettiin heinäkuun helteissä vuonna 2014, jolloin  uimavesi lämpeni paikoin yli 26-asteiseksi esimerkiksi Päijänteellä. Kaikkien aikojen kuumimmissa vesissä uitiin Pirkanmaan Jalantijärvessä 30. kesäkuuta 1988, kun pintaveden lukema kohosi 28,8 asteeseen.

Pintavedet voivat nyt lämmetä kahdellakin asteella vuorokaudessa aurinkoisessa ja heikkotuulisessa säässä. Olosuhteet luovat kuitenkin otolliset olosuhteet myös sinilevälle.

– Korkeapaineen ennustetaan pysyvän Suomen ympäristössä koko loppuviikon ajan, joten sää pysyy helteisenä, heikkotuulisena ja pääosin aurinkoisena. Tämä yhdistelmä luo otollisen kasvualustan sinilevälle ja joissain paikoissa sinilevätilanne voikin räjähtää käsiin pommin lailla, Foreca huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)