Verkkouutiset

Heille harvinainen etu – TE: Kuuden tunnin työpäivästä täysi palkka

Hoitajien ammattiliitoissa siirrytään kesätyöaikaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hoitajien ammattiliitot SuPer ja Tehy lyhentävät oman henkilökuntansa työpäiviä 15. kesäkuuta alkaen. 14. elokuuta asti työntekijät työskentelevät vain kuusi tuntia päivässä, mutta työstä maksetaan täysi palkka, Talouselämä kertoo.

Superilla kesätyöaika koskee noin 80 henkilöä ja se perustuu alan työehtosopimukseen.

Normaalisti työntekijöiden työaika on 7,5 tuntia, josta puoli tuntia on palkatonta ruokataukoa. Kesällä on kuuden tunnin työaika ja 30 minuutin palkaton ruokatauko.

– Järjestötyöntekijöiltä vaaditaan paljon joustoa ja esimerkiksi tes-neuvotteluiden aikoina kuormitusta voi syntyä paljon. Kesätyöaika on toisaalta jäänne vanhasta ja samalla hyvin moderni. Lyhyempi työaika on myös tutkitusti tehokkaampi. Voimme suositella muitakin organisaatioita sitä kokeilemaan. Henkilöstömme arvostaa kesätyöaikaa tavattomasti ja sillä nähdään olevan työhyvinvointia kasvattava vaikutus, lähihoitajien ammattiliitto SuPerin viestintäjohtaja Päivi Jokimäki kommentoi TE:lle.

Kesätyöaika oli ennen laajasti käytössä julkisella sektorilla. Nykyään sitä esiintyy esimerkiksi järjestöalan ammattilaisten työehtosopimuksissa.

Tehystä ei ole haluttu vastata kesätyöaikaa koskeviin kysymyksiin. Tehyn palveluksessa oli vuoden 2019 lopussa kaikkiaan 122 henkilöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)