Pienipalkkaiset naisvaltaiset julkisen sektorin alat pitävät Suomea jälleen pystyssä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Olli Luukkainen: Heille ei jaeta bonuksia, ei tulospalkkioita

Kirjoittajan mielestä kriisiajan myötä on yhdessä aika osoittaa kiitostamme.

Koko maailmaa on kohdannut laaja terveysuhka, jollaista emme elinaikanamme ole kohdanneet. Korona on tavoittanut kaikessa laajuudessaan myös Suomen.

Koulut ja oppilaitokset siirrettiin likipitäen kautta linjan etäopiskeluun ja -opetukseen. Vain varhaiskasvatus ja esiopetus jatkavat toimintaansa Suomen pitämiseksi edes jotenkin toiminnassa ja ennen kaikkea terveydenhuollon turvaamiseksi.

Julkisen sektorin työntekijät ovat jälleen kerran ratkaisevassa asemassa Suomen hyvinvoinnin turvaamisessa ja rakentamisessa. He tekevät sitä arjessa joka päivä, mutta kriisit ja poikkeusolot tuovat heidän työnsä merkityksellisyyden näkyviin tärkeällä ja oikealla tavalla.

Siis pääasiassa pienipalkkaiset naisvaltaiset julkisen sektorin alat pitävät Suomea jälleen pystyssä. Samaan tapaan kuin juuri kantoivat kaikkein raskaimman taakan pelastettaessa kikyllä Suomen taloutta.

Kun uskaltautuu peräämään kaiken tuon vuoksi arvostusta ja tunnustusta väellemme, saa helposti osakseen syytöksen hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttämisestä, tai älähdyksen, ettei nyt ole edunvalvonnan aika. Jo kohtalaisen pitkän kokemukseni mukaan sen aika ei julkisen sektorin työntekijöiden osalta ole koskaan.

Nyt on juuri oikea hetki nostaa esiin julkisen sektorin työntekijöiden työn ratkaiseva merkitys Suomen yhteiskunnan selkärankana. Heille ei jaeta bonuksia, ei tulospalkkioita, palkkataso on edelleen rutkasti yleisen palkkatason alapuolella. Siitä huolimatta he päivästä ja yöstä toiseen tekevät työtä meidän kaikkien, ja ennen kaikkea vähävoimaisimpien hyväksi.

Nyt kriisiajan myötä meidän on yhdessä aika osoittaa kiitostamme ja kunnioitustamme heille sitoutuneisuudesta, vastuullisuudesta ja osaamisesta. Juuri nyt on oikea aika kiittää heitä ja toivottaa voimia ja jaksamista raskaisiin kuluvan kevään poikkeuksellisiin työoloihin!

Olli Luukkainen

Olli Luukkainen

Olli Luukkainen on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt