Verkkouutiset

”Heillä on suunnitelma” – tätä ISIS aikoo seuraavaksi

Isisin uskotaan palaavan sissitaktiikkaan tulevaisuudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Niin kutsuttua islamilaista valtiota ei ole lyöty, toteaa The Washington Institute for Near East Policy -ajatushautomon jihadismitutkija Aaron Y. Zelin.

Hänen mukaansa Isisillä on suunnitelma tulevaisuutta varten, kertoo The New York Times.

– Jihadistit odottavat kannatusalueillaan, että heidän vihollisensa lähtevät pois. Siten jihadistit voivat rakentaa verkostonsa uudelleen. Samalla he inspiroivat ulkomailla asuvia seuraajiaan taistelemaan edelleen vihollisiansa vastaan kauempana.

Isis on menettänyt pääkaupunkinaan pitämänsä Raqqan Pohjois-Syyriassa, se pitää hallussaan enää muutamia pieniä pesäkkeitä Syyriassa ja Irakissa ja jihadistien johtajat ovat pakosalla.

Monet länsimaiden ja Lähi-idän terrorisminvastaista toimintaa johtavat virkamiehet eivät kuitenkaan pidä Isisiä lyötynä, vaan valmistautuvat jihadistiryhmän muodonmuutokseen.

Terroristijärjestö on todistanut aikaisemmin kykynsä sietää suuria sotilaallisia hyökkäyksiä ja rekrytoida samaan aikaan jäseniä kaikkialla maailmassa.

Isisin johtajat viestittivät reilu vuosi sitten laatineensa varasuunnitelmia, joiden mukaan jihadistit palaavat juurilleen ja alkavat toimia ketteränä sissijoukkona sen jälkeen, kun heidän valtamaansa alueet Irakissa ja Syyriassa on menetetty.

Isisin ei tarvitse pitää hallussaan kaupunkeja ja ylläpitää massiivista, byrokraattista hallintoa voidakseen innostaa niin kutsuttuja yksinäisiä susia tekemään terroristihyökkäyksiä ulkomailla.

Euroopan turvallisuusviranomaiset ovat huolissaan Isisin nukkuvista soluista, jotka on voitu lähettää ulkomaille jo ennen jihadistien kärsimiä sotilaallisia tappioita. Irakissa viranomaiset valmistutuvat puolestaan tuleviin siviileitä vastaan suunnattuihin itsemurhaiskuihin.

Vaikka hallitukset pystyvätkin torjumaan Pariisin terrori-iskujen kaltaisia hyvin suunniteltuja hyökkäyksiä, eri maiden viranomaiset pitävät yksinäisten susien pysäyttämistä lähes mahdottomana.

– On selvää, että Britannia joutuu kamppailemaan radikaali-islamistien aiheuttamaa suurta uhkaa vastaan, sanoo turvallisuuspalvelu MI5:n johtaja Andrew Parker.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)