Maskeja metromatkustajilla Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Autoilu on nyt terveysteko”

Kokoomusedustajan mukaan autoilun ulkoishyödyt unohdetaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestmanin mukaan yksityisautoilun suosiminen helpottaa koronavirusepidemian torjuntaa.

– Autoilun ulkoishyödyt unohdetaan. Merkittävin hyöty on työllisyydelle. Mutta ajatelkaa, kuinka paljon vaikeampaa epidemian torjuminen olisi, jos kaikki olisivat riippuvaisia julkisesta liikenteestä – kuten punavihreät haluavat, Vestman tviittaa.

– Onneksi on yksityisautoilu. Se on nyt terveysteko, hän jatkaa.

Joukkoliikenteessä ihmiset voivat päätyä etenkin ruuhka-aikoina joukolla lähekkäin ja maailmalla on todettu joukkoliikennevälineisiin yhdistettyjä tartuntaryppäitä.

Julkisen liikenteen tartuntariskejä on pyritty hillitsemään hygieniaohjeilla, maskisuosituksilla ja kehotuksilla turvaväleihin. Matkustajia on myös muun muassa kehotettu odottamaan seuraavaa vuoroa, mikäli liikennevälineessä on täyttä ja varaamaan matkoihin tavallista enempää aikaa.

Esimerkiksi HSL suosittelee matkustajia liikkumaan ruuhka-aikojen ulkopuolella mikäli mahdollista. HSL:n mukaan ruuhkaisinta on ollut arkisin kello 15 ja 18 välillä. HSL:n matkustajamäärät ovat olleet epidemian aikana tavallista alhaisemmalla tasolla.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt