ETLA-tutkimuksessa Occupational Mobility of Routine Workers on tarkasteltu ammattirakenteiden muutosta sekä sitä, mihin supistuvissa ja rutiininomaisissa ammateissa olevat työntekijät päätyvät muutoksen seurauksena. Tutkimuksessa seurattiin keskitason tuotanto- ja toimistotyöntekijöiden ammatillista liikkuvuutta yli 45 vuoden ajalta eli vuosina 1970–2015.
Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij tarkasteli julkaistussa tutkimuksessa ammattirakenteiden muutosta sekä sitä, mihin supistuvissa ja rutiininomaisissa ammateissa olevat työntekijät päätyvät muutoksen seurauksena.
Ammattirakenteiden polarisaatio eli eräänlainen kahtiajakautuminen on jatkunut Suomessakin jo vuosikymmeniä. Kehitys on pääosin kulkenut siten, että keskitason tuotanto- ja toimistotyöntekijät ovat nousseet urapolkuja pitkin korkeampiin asiantuntijatehtäviin ja puhdas rutiinityö on vähentynyt.
Viimeaikaista palveluammattien osuutta on puolestaan kasvattanut se, että nuoret ovat siirtyneet työmarkkinoille nimenomaan palvelutöihin.
Tutkimuksessa havaittiin, että kognitiivista rutiinityötä, kuten toimistotyötä, tekevillä on suurempi todennäköisyys nousta korkeammille palkkaluokille tai uudelleen kouluttautua.
Sen sijaan perinteistä fyysistä rutiinityötä, kuten tuotanto- ja kokoonpanotyötä, tekevät työntekijät putoavat suuremmalla todennäköisyydellä matalapalkka-aloille.
– Kolikolla on toinenkin puoli. Vaikka kognitiivista rutiinityötä, kuten toimistotyötä, tekevät kohoavat todennäköisemmin parempiin palkkaluokkiin, on heillä kuitenkin myös suurempi todennäköisyys ajautua työttömiksi verrattuna tuotanto- ja kokoonpanotyötä tekeviin, hän huomauttaa.
Työmarkkinapolitiikan päätöksiä pitäisikin Maczulskij’n mukaan kohdentaa ennen kaikkea manuaalista rutiinityötä tekeviin ammattiryhmiin, kuten tuotanto- ja kokoonpanotyötä tekeviin, koska heihin ammattirakenteiden polarisaatio iskee pahiten.
Tutkimustulokset osoittavat, että työntekijästä riippumaton työpaikan menetys johtaa tuotantotyöntekijöillä keskipitkällä aikavälillä jopa 15 prosenttia heikompaan ansiokehitykseen verrattuna toimistotyöntekijöihin.
Päätöspohjaisesti voitaisiin tukea esimerkiksi tuotanto- ja kokoonpanotyön ammattiryhmien uudelleen kouluttautumista, mikä parantaisi heidän uudelleen työllistymistään.
– Uudet teknologiat ja globalisaatio kiihdyttävät tiettyjen ammattirakenteiden muutosta. Koulutuspolitiikalla voitaisiin reagoida näihin muutoksiin lisäämällä sellaisten alojen koulutuspaikkoja, joiden kysyntä tulee olemaan suurempaa tulevaisuudessa, Maczulskij summaa.
