Verkkouutiset

”He murtavat sinut” – tällaiseen vankilaan Aleksei Navalnyi joutuu

Oppositiojohtaja viedään 2,5 vuodeksi vankilaan Vladimirin alueelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entiset IK-2 -vankilassa olleet kertovat The Moscow Timesille, että se on yksi Venäjän pahimmista vankiloista.

– Se on erittäin tiukka vankila. He yrittävät hallita jokaista askeltasi, jokaista ajatustasi, kertoo Konstantin Kotov, joka vietti kaksi vuotta IK-2:ssa.

– Vangit, jotka ovat viettäneet aikaa vankiloissa eri puolilla Venäjää, kertoivat minulle, että se oli vaikein vankila, jossa he ovat olleet. Se tuntui ehdottomasti korkean turvallisuuden vankilalta koville rikollisille, Kotov sanoo.

Ihmisoikeusaktivistit, jotka seuraavat Venäjän vankiloissa olevien vankien oikeuksia, olivat huolestuneita päätöksestä siirtää Navalnyi IK-2:lle. Vankien oikeuksia ajavan kansalaisjärjestön asianajajan Pjotr Kurjanovin mukaan Vladimirin vankilassa ”on täysin laiton meno”.

– He murtavat sinut. Pahoja asioita on tapahtunut siellä pitkään, joista osan on paljastanut Vladimir Pereverzin kymmenen vuotta sitten, hän sanoo viitaten Jukos -öljy-yhtiön entiseen johtajaan.

IK-2:ssa istunut aktivisti Dmitri Demushkin kuvasi aikaansa siellä Moscow Timesille ”kuin kidutukseksi”.

Sekä Pereverzin että Kotov sanovat, etteivät he kokeneet vakavaa vartijoiden taholta fyysistä väkivaltaa. Tämän he uskoivat johtuvan heidän julkisesta profiilistaan. Saman tekijän pitäisi estää Navalnyita joutumasta fyysisesti pahoinpidellyksi.

– Vartijat eivät halua kansallista skandaalia, arvioi Pereverzin.

Kaikki kolme entistä vankia kuitenkin sanoivat nähneensä ja kuulleensa muilta vangeilta vartijoiden hakanneen vankeja. Venäjän vankiloita on vaivannut kidutusskandaalit vuosia.

57-vuotias Aleksei vietti kaksi vuotta IK-2:ssa murtovarkauksista, kunnes vapautettiin viime kesänä. Hän kertoi Moscow Timesille, että sekä vartijat että vangit hakkasivat häntä toistuvasti.

– On olemassa kokonainen järjestelmä, joka sallii päivittäisen väkivallan ja nöyryytyksen, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)