Verkkouutiset

Evakuointia odottavien jonotusta Kabulin lentokentälle vievällä tiellä. LEHTIKUVA / AFP Wakil Kohsar

”Harvinaista” – näin tutkija arvioi Kabul-keskustelua

UPI:n Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomen joukko on ollut lähtövalmiina jo jonkin aikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi Afganistanin Kabuliin lähtevän puolustusvoimien osaston olleen eduskunnassa kuultujen puheenvuorojen perusteella lähtökuopissa jo jonkin aikaa.

Hän viittaa SDP:n veteraanikansanedustajan ja entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan puheenvuoroon.

Keskeisin asia Tuomiojan puheessa oli, että operaatio tarpeellinen ja niin kiireellinen että olisi voinut ja pitänyt toteuttaa päätöksenteko kiireellisenä, jolloin sotilaat olisivat jo paikalla, Salonius-Pasternak tviittaa.

Hän kiinnittääkin huomiota siihen, miten kiireellisenä tilannetta pidetään.

– On kyllä harvinaista, että niin monella kansanedustajalla on näkyvä kiire saada keskustelu päätökseen. Huoli on selvä. Tarpeellisuudesta ei ole kuultu eriäviä mielipiteitä. Hieman erimielisyyttä ketä pitäisi auttaa, tutkija summaa.

Hänen mukaansa siitä ei tarvitse olla huolissaan, etteikö Puolustusvoimien osastolla olisi parhaat värkit”.

– En tiedä miten vakuutusturva (tullut esille parissa puheessa), mutta toivon, että Puolustusvoimat sisällä valmistaudutaan myös jälkihoitoon, ml mahd PTSD, Salonius-Pasternak toteaa.

LUE MYÖS:

”Kello tikittää, aikaa ei ole hukattavaksi yhtään, nyt on kiire”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)