Applen iPhone-puhelinten tarjonta tulee olemaan osittain rajoittunutta ympäri maailman. LEHTIKUVA / AFP Miguel Medina

Apple antoi tulosvaroituksen

Koronavirus uhkaa aiheuttaa pulaa matkapuhelimista.

Teknologiajätti Apple varoittaa koronaviruksen vaikutuksista iPhone-puhelinten tarjontaan.

Apple kertoo tiedotteessa, että virusepidemian vuoksi matkapuhelinten tarjonta tulee olemaan osittain rajoittunutta ympäri maailman. Myös yhtiön liikevaihto jää koronaviruksen vaikutuksista johtuen aiemmin ohjeistetun alapuolelle.

– Tämä iPhone-pula tulee vaikuttamaan koko kansainväliseen liikevaihtoomme väliaikaisesti, Apple toteaa tiedotteessaan.

Syynä tulosvaroitukseen ovat sopimusvalmistajien tuotanto-ongelmat. Kiinalaisen uuden vuoden jälkeen viranomaiset määräsivät tehtaat pidettäväksi suljettuina koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi, ja töihin palaaminen on ollut odotettua hitaampaa.

– Töihin paluu jatkuu ympäri maata, mutta paluu normaalioloihin on hitaampi kuin odotimme, yhtiö sanoo.

Virusepidemia osuu Appleen voimakkaasti, sillä suuri osa yhtiön tuotteista valmistetaan Kiinassa. Yhtiön mukaan tulokseen vaikuttaa myös heikentynyt kysyntä Kiinassa, sillä kaikki maan myymälät on suljettu ainakin osittain. Rajatusti auki olevissa liikkeissä kävijämäärät ovat yhtiön mukaan matalia.

Apple lupaa lisätietoja asiaan liittyen seuraavan tulosjulkistuksensa yhteydessä huhtikuussa.

– Apple on perustaltaan vahva, ja tämä häiriö liiketoiminnassamme tulee olemaan vain väliaikainen. Tärkein prioriteettimme – nyt ja aina – on työntekijöidemme, toimitusketjukumppaniemme, asiakkaidemme ja yhteisön, joissa toimimme, terveys ja turvallisuus. Syvä kiitollisuutemme niille, jotka etulinjassa kohtaavat tämän terveydellisen hätätilanteen, Apple sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt