Verkkouutiset

Harvinainen kuunpimennys pian taivaalla

Seuraava täydellinen kuunpimennys nähdään Suomessa seuraavan kerran vuonna 2025.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanantai-aamuna 21.1. tapahtuu täydellinen kuunpimennys, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa tiedotteessaan. Pohjois-Suomessa pimennys voidaan havaita kokonaan, ja eteläisessä ja itäisessä Suomessakin vain pimennyksen viimeiset vaiheet jäävät horisontin taakse.

Erilaisia kuunpimennyksiä nähdään maapallolla 2–4 kertaa vuodessa, mutta täydelliset pimennykset ovat harvinaisempia. Kaikki näistä eivät näy Suomessa. Seuraava täydellinen kuunpimennys voidaan nähdä Suomessa 2025. Edellinen koko maassa näkyvä täydellinen pimennys tapahtui elokuussa 2018.

Kuunpimennykset tapahtuvat aina täydenkuun aikaan, kun Kuu on Maata kiertävällä radallaan vastakkaisella puolella maapalloa kuin Aurinko. Kuu pimenee, kun se kulkee radallaan Maan varjoon ja Aurinko kätkeytyy Kuusta katsottuna hetkeksi Maan taakse.

Jokaisen täysikuun aikaan ei kuitenkaan tapahdu pimennystä, sillä Kuun rata on hiukan kallellaan Maan ratatasoon nähden, ja kiertolaisemme kulkee yleensä Maan varjon ylä- tai alapuolelta.

Vaikka maanantaina on kyseessä täydellinen kuunpimennys, Kuu ei pimene täysin tai katoa näkyvistä. Tämä johtuu Maan ilmakehästä, joka taivuttaa takaansa tulevaa auringonvaloa Kuun pinnalle. Ilmakehä sirottaa valon sinisiä värisävyjä, mikä värjää myös päivätaivaamme siniseksi.

Ilmakehän läpi kuljettuaan valosta on jäljellä enää punertavat värisävyt, ja ne värjäävät Kuun pinnan ruosteenpunaiseksi. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, Kuu todella katoaisi näkyvistä.

Tammikuu on Suomessa tilastollisesti hyvin pilvistä aikaa, joten pimennys näkyy pilvien lomasta noin 40 prosentin ja täysin selkeältä taivaalta noin 20 prosentin todennäköisyydellä.

Täydellinen pimennys alkaa klo 6.41 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon. Täydellisen pimennyksen syvin hetki koetaan klo 7.12.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)