Verkkouutiset

Harri Jaskari ylityökielloista: Kurjistamisen jumppa, joka vie työpaikat

Kansanedustajan mukaan ammattiliittojen toimet vaarantavat suomalaisten työpaikat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskarin mielestä monien ammattiliittojen asettamat poliittiset ylityökiellot ovat ristiriidassa sen kanssa, että liitot mainostavat itseään työpaikkojen turvaajina.

– Juuri kun maa on saatu orastavan kasvun tielle, alkaa aikamoinen kurjistamisen jumppa, Jaskari kirjoittaa Aamulehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Jaskari on liittänyt kirjoituksesta kuvakaappauksen twiittiinsä, jonka voi katsoa jutun alta.

Kansanedustajan mukaan ammattiliittojen asettamat ylityökiellot iskevät heti suomalaisiin työpaikkoihin. Hän kertoo saaneensa yhteydenoton yrittäjältä, jolla ”ilo on muuttunut itkuksi”.

– Vielä viikko sitten ilo yrityksellä oli suurimmillaan. Tarjouskauppa oli voitettu ja ihmisten työpaikat olivat taattuja puoleksi vuodeksi. Voiton avaimena olivat korkea laatu ja nopea toimitusaika.

–  Yrityksessä oli yhdessä henkilöstö kanssa sovittu, että aloitetaan myös ylitöiden tekeminen. Ylityöt ovat edellytys lupausten toteuttamiselle, koska toimitusten aikataulu on tiukka. Nyt yrittäjä kyseli minulta, koska tämä ylityökielto-hullutus loppuu. Tätä menoa ainakin työt loppuvat, Jaskari kertoo.

Ammattiliitot vastustavat hallituksen hallituksen kaavailemaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista alle 20 hengen yrityksissä. Uudistuksen tavoitteena on madaltaa palkkaamisen kynnystä. Liitot ovat uhanneet laajoilla järjestöllisillä toimilla, jos hallitus ei keskeytä uudistuksen valmistelua.

Jaskarin mukaan ”käsikassaraksi ja perusteeksi uhkailuun on otettu väite, että uudistus ei luo työpaikkoja”.

– Ilmeisesti todisteeksi uusista työpaikoista Suomeen ei kelpaa, että kysytään niiltä ihmisiltä, joiden vallassa on päättää uusista rekrytoinneista. Asiaa kyseltiin 1000 yrittäjältä. Näistä 370 ilmoitti, että lakimuutoksen seurauksena uskaltavat palkata uutta työvoimaa, Jaskari kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)