Verkkouutiset

Harrastusten avaus ei koskenutkaan kaikkia

BLOGI

Poikkeusoloissa pitäisi turvata etenkin lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastustoiminta.
Satu Schauman
Satu Schauman
Satu Schauman on Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

14-vuotias poikani on osallistunut muutaman vuoden ajan Easy Hockey -toimintaan Espoossa. Kyse on matalan kynnyksen jääkiekkoharrastuksesta.

Harjoitukset ovat kahdesti viikossa espoolaisissa jäähalleissa ja niissä lähinnä pelaillaan.

Toiminta on maksutonta, mikä on mahdollistanut sen myös vähävaraisille perheille ja sitä ovat pyörittäneet yhteistyössä urheiluseura Kiekko-Espoo ry sekä Espoon kaupunki.

Harrastuksesta on tullut pojalleni tärkeä. Osallistujille jaettiin jossain vaiheessa pelipaidatkin, johon teetimme nimen ja numeron: Schauman 13. Ainakin kerran he pääsivät myös pelireissulle Lahteen siellä toimivaa vastaavaa Easy Hockey -porukkaa vastaan.

Kun pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä ilmoitti tammikuun lopulla avaavansa lasten ja nuorten harrastustoimintaa koronasta huolimatta, monissa urheiluseuroissa iloittiin ratkaisusta ja treenit pyörähtivät käyntiin jo seuraavalla viikolla.

Matalan kynnyksen harrastustoimintaa pyörittäville päätös merkitsi kuitenkin aikalisän ottamista, jotta voitaisiin varmistua siitä, että toimintaa voidaan jatkaa koronaturvallisesti.

Näin myös Helsingissä, jossa kaupunki pyörittää vastaavan kaltaisella konseptilla yhteistyössä urheiluseurojen kanssa maksutonta EasySport -toimintaa alakoululaisille sekä FunAction-toimintaa yläkouluikäisille. Nyt nämä toiminnat on saatu kuitenkin käyntiin – toisin kuin Espoossa.

Kaupunkien asettamien reunaehtojen mukaan harrastusryhmän kokoonpanon tulisi olla vallitsevassa koronatilanteessa vakiintunut ja perustua ennakkoilmoittautumiseen. Ryhmien koot tulisi olla riittävän pienet. Jos harrastusryhmä jaetaan, käytännössä myös pienryhmille tulisi olla omat ohjaajansa.

Helsingissä saatu vastaava toiminta pyörimään

Espoossa Easy Hockey-toiminnan käynnistymistä on jarruttanyt kaupungin puolelta kysymys siitä, löytyykö pienryhmille omat ohjaajansa sekä miten ratkaista se, että toiminta on periaatteessa kaikille avointa. Tällaisia vastauksia kaupungilta sain, kun poikani vanhempana harrastuksen jatkon edellytyksistä aiemmin kyselin.

Urheiluseurasta ehdittiin tiedustella kaiken varalta meidän vanhempienkin jääkiekkotaustaa ja valmiutta toimia pienryhmän ohjaajana. Ehdin jo ilmoittautua vapaaehtoiseksi – ellei toimintaa muuten saataisi käyntiin – mutta onneksi tarvittavat jääkiekkotaustaiset ohjaajat kerrottiin löytyneen.

Mitä tulee toiminnan avoimuuteen, Easy Hockey -harjoituksiin on tähänkin saakka ollut ilmoittautumismahdollisuus myclubin kautta, vaikka jäälle on päässyt ilman tätäkin. Urheiluseuralla olisi kuitenkin valmius rakentaa toiminnassa mukana oleville ennakkoilmoittautuminen uudelleen ja tämän myötä sitoutuneet pienryhmät.

Helsingissä EasySport -toiminta, jossa on mukana myös jääkiekkoa, on saatu pyörimään siten, että harjoituksiin osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista ja ryhmiin otetaan kerrallaan enintään kymmenen henkeä.

Vaikka ryhmien oletetaan käytännössä vakiintuvan se, että ryhmissä kävisivät aina samat kymmenen henkeä, ei ole toiminnan edellytys – näin ainakin Helsingin puolelta kerrotaan.

Olennaista on tietää, keitä paikalla on ollut.

Espoossa urheiluseura ja kaupunki ovat neuvotelleet edellytyksistä jatkaa Easy Hockey -toimintaa, mutta viime sunnuntaina Easy Hockeysta lähestyttiin meitä vanhempia taas sähköpostilla, johon oli liitetty Espoon kaupungilta saatu kielteinen vastaus:

”Liikuntapalveluiden kumppanuuksin järjestettävät kaikki avoimet lasten ja nuorten harrasteliikuntaryhmät eivät toistaiseksi käynnisty helmikuussa. Näin meillä on linjattu.
Nyt on ulkojäät mahtavassa kunnossa, joten on hyvät mahdollisuudet harrastaa lajia ulkona omatoimisesti esim. luokkakavereiden ja perheen kanssa.
Seuraamme tilannetta ja olen kyllä heti yhteyksissä, jos se muuttuu.”

Pyysin Espoon kaupungilta kommenttia tähän blogiini liittyen ja perusteluita sille, miksei Easy Hockey -toimintaa toistaiseksi voida käynnistää, mutta en saanut tähän vastausta.

Matalan kynnyksen harrastuksille kysyntää

Kun pääkaupunkiseudulla tehtiin päätös lasten ja nuorten harrastustoiminnan avaamisesta – vastoin hallituksen kantaa – taustalla painoivat näkemykset siitä, että rajoitukset olivat ylittäneet siitä saatavat hyödyt.

Koronakriisin pitkittyessä lasten ja nuorten liikkuminen oli jo entisestään vähentynyt. Lasten ja nuorten tilannetta läheltä seuranneet ovat raportoineet yksinäisyydestä ja ahdistuksesta.

Harrastusten suhteen lapset ja nuoret ovat olleet myös eriarvoisessa asemassa, kun yksityisissä tiloissa toiminta on saattanut koko ajan jatkua.

Pääkaupunkiseudun tiloissa pari kuukautta kestänyt harrastuskatko on johtanut jo siihen, että osa lapsista ja nuorista on lopettamassa harrastuksiaan.

Olen kuullut urheiluseuroista myös huolestuneita viestejä siitä, miten koronakriisin irtisanomisten tai lomautusten myötä osalla perheistä ei ole enää varaa rahoittaa lapsensa jääkiekkoharrastusta.

Jos harrastustoiminnalla pyritään ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä, tärkeää olisikin keskittyä juuri matalan kynnyksen harrastustoimintaan ja sen mahdollisuuksien turvaamiseen poikkeusoloissakin.

Jos tämä on saatu onnistumaan Helsingissä, esteet eivät pitäisi olla ylivoimaisia Espoossakaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)