Verkkouutiset

”Happy hour on ravintoloiden perusoikeuksia”

Tamperelainen ravintoloitsija Teemu Aaltonen haluaa saada ihmiset ravintoloihin viettämään yhteistä aikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ravintoloitsija Teemu Aaltonen kertoo innostaneensa noin 500 ravintolaa yli 50 paikkakunnalta ympäri Suomen osallistumaan perjantaina ”maailman suurimpaan” Happy Hour -tapahtumaan.

Mukana ovat tapahtuman järjestäjän mukaan muun muassa ravintolayhtiöt Restamax, Royal Ravintolat, Night People Group ja Restel sekä Pirkanmaan Osuuskaupan anniskeluravintolat.

Aaltonen haluaa saada ihmiset pois kotoa ja sosiaalisesta mediasta ravintoloihin viettämään yhteistä aikaa.

– Idea tapahtumaan lähti alun perin siitä, kun medioiden tapa lietsoa ravintoloiden keskinäistä kilpailua alkoi ärsyttää minua. Emme me toisiamme vastaan kilpaile, vaan suurin vihollisemme on kotisohva, Aaltonen kertoo tiedotteessaan.

Julkisuudessa käydään Aaltosen mukaan paljon alkoholipolitiikan ympärillä keskustelua, mutta oikeisiin asioihin pureutumatta.

– Happy hour on mielestäni ravintoloiden ja yrittäjien aivan perusoikeuksia, kaikkien pitää saada mainostaa omia tuotteitaan. Seuraavaksi hallitus voisi poistaa ravintolaruoasta arvonlisäveron, Aaltonen toteaa.

Tapahtuman tarkoituksena on hänen mukaansa rohkaista ihmisiä käyttämään ravintolapalveluita entistä ahkerammin ja muistuttaa esimerkiksi after work -kulttuurista.

– Sen sijaan, että perjantaina mentäisiin töistä kotiin, kannustan lähtemään kavereiden kanssa ravintolaan istuskelemaan, syömään ja viihtymään vaikkei yökerhoon jatkaisikaan. Kun asiakkaat siirtyvät ravintoloihin, edistää se turvallisuutta ja vastuullisuutta sekä kaupunkien vetovoimaisuutta ja työllisyyttä. Tämä on ennen kaikkea tempaus kotisohvia ja tuontiviinaa vastaan, Aaltonen painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)