Verkkouutiset

Hanna Kosonen: Opintotuen loppumisesta ei tarvitse murehtia

Päätökset muutoksista valintakokeisiin on ministerin mukaan tehtävä huhtikuun puoliväliin mennessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) sanoo, että opintotukea maksetaan poikkeusoloista huolimatta.

Opintotuen maksamisen edellytyksenä on opintojen edistyminen, joka saattaa kuitenkin vaikeutua koronaepidemian vuoksi. Esimerkiksi laboratorio-opetusta ei voida kokonaisuudessaan toteuttaa etänä ja harjoittelut saattavat peruuntua tai siirtyä.

– Opintotuen maksamista voidaan jatkaa, vaikka opinnot eivät edistyisi poikkeusolojen aikana riittävästi, Hanna Kosonen sanoi tänään torstaina hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Normaalioloissa opiskelija joutuu jälkikäteen selvittämään, miksi opinnot eivät ole edistyneet aikataulussa.

– Poikkeusolot ja koronaepidemia voidaan katsoa hyväksyttäviksi syiksi opintojen hidastumiselle, ministeri sanoi.

Korona ei vie oikeutta opintolainahyvitykseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Kela pohtivat ensi syksyllä suoritettavan opintojen edistymisen seurannan toteuttamiseen tapaa, jolla vältyttäisiin turhilta selvittämispyynnöiltä.

Kosonen sanoi, että tutkintokohtaista tukiaikaa voidaan pidentää erityisen painavasta syystä, ja Kela ja ministeriö tulkitsevat poikkeusolot erityisen painavaksi syyksi.

– Opiskelijan ei tarvitse murehtia opintotuen loppumisesta koronan takia, Kosonen sanoi.

Opintotukiajan päätyttyä opiskelija voi saada myös toimeentulotukea opintojensa loppuun saattamiseen.

Kososen mukaan tavoitteena on, että jokainen opintolainahyvityksen työllään ansainnut saa sen.

– Valmistelemme ministeriössä opintotukilain muutosta, jonka avulla voimme ottaa poikkeusolot opintolainahyvityksen ehdoissa huomioon.

Osa-aikaisesti opiskelevilla lomautetuilla on oikeus työttömyystukeen eilen keskiviikkona voimaan tulleen väliaikaisen lakimuutoksen vuoksi.

Päätökset muutoksista valintakokeisiin lähiviikkoina

Kososen mukaan koronakriisi tulee vaikuttamaan varmasti korkeakoulujen pääsykoetilanteeseen.

– Varaudumme valintojen toteuttamiseen erilaisissa skenaarioissa. Kaikissa ratkaisuissa on mietittävä terveyttä ja turvallisuutta, Kosonen sanoi.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaku päättyi eilen. Yhteishaussa oli ennätysmäärä hakijoita.

– Opiskelijavalinnat pyritään toteuttamaan kaikin tilanteen mahdollistamin keinoin.

Hakijat saavat todistusvalinnan tulokset toukokuun lopussa. Korkeakoulujen on tarkoitus järjestää suurin osa valintakokeista toukokuun kahdella viimeisellä viikolla ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

– Ajankohta on jo hyvin lähellä, joten jos muutoksia valintakokeiden järjestämiseen koronatilanteen vuoksi tarvittaisiin, päätökset pitää tehdä huhtikuun puoliväliin mennessä, Kosonen linjasi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)