Suomi on hankkeiden luvattu maa, ei niin pientä asiaa ole, ettei siitä tehtäisi ainakin esiselvityshanketta. Esiselvityksen jälkeen tehdään selvitys. Selvityksen jälkeen tehdään uusi selvitys. Olemme suorastaan rakastuneet selvityksiin. Tästä viimeisin esimerkki löytyy budjettiriihestä, jossa yritystukien pohtimista varten päätettiin perustaa lukuisten selvitysten jälkeen vielä parlamentaarinen ryhmä selvittämään yritystukien karsimista. Siis taas yksi selvitys, kun olisi ollut jo päätösten aika.
Normitalkoot ovat enemmän kuin paikallaan myös hankehelvetin purkamiseksi. Usein ei nimittäin huomata, että aikaa vievät hankkeet työllistävät jo muutenkin työkuorman alla olevia arkitekijöitä. Hankkeen massiivinen organisointi saattaa aiheuttaa byrokraattisen tilanteen, jossa varsinainen hyvä tavoite hukkuu. Samalla niukat yhteiset rahat menevät hankkeen pyörittämiseen palvelujen laadun parantamisen sijaan. Sinänsä kannatan hankkeita osana muutoksen vauhdittamista, asioiden selvittämistä ja poliittisten tavoitteiden eteenpäin viemisen keinona, mutta rajansa on kaikessa.
Hankkeita tarvitaan, mutta tehdäänkö hanke vain näyttääksemme, että jotain tapahtuu vai saadaanko näillä hankkeilla mitään todellista aikaiseksi. Pahimmillaan käy niin, että hanke on onnistunut ja se pitäisi saada osaksi arkea, mutta hankerahan loputtua hyvät käytännöt hautautuvat ja kuolevat. Usein hankkeella työllistetään joku vuodeksi tai kahdeksi tekemään vain iso nippu erilaisia raportteja, powerpointteja sekä juomaan kahvia, syömään voisilmäpullaa ja lohivoileipiä kokouksiin. Monet hyvät valmiiksi saadut hankkeet hautautuvat arkistojen kätköihin. Niitä ei enää kukaan sen jälkeen kaipaa. Niin, ja samasta asiasta voidaan kaiken kukkuraksi tehdä parin vuoden kuluttua uusi hanke.
Muutama esimerkki hankemaailmasta. Nämä saattavat olla kärjistyksiä, mutta silti totista totta. Eräässä maakunnassa tehtiin hanke, jonka tarkoituksena oli kasata kaikki kulttuurialan toimijat saman nettisivuston alle, jotta heidät löydettäisiin helpommin. Kun hanke päättyi sivuille ei ollut päivittäjää, koska hankkeen työntekijän pesti oli päättynyt ja kukaan ei enää tiennyt kuka sivua hallinnoisi. Hyvä hanke, mutta vuosi täysin turhaa työtä. Toisen esimerkin nostan erään teatterin markkinoinnin kehittämishankkeesta. Siihen saatiin maakunnalta rahaa. Hanketta tehtiin, suunniteltiin ja toteutettiin. Lopulta siitä ei jäänyt mitään muuta konkreettista kuin kaksitoista sivuinen raportti ja kasa kuitteja. Lopputuloksena teatterin markkinointi ei kehittynyt mihinkään kyseisen hankkeen aikana.
Tarkoitukseni ei tässä kirjoituksessa ole mollata kaikkia hankkeita. Silti monesti tuntuu, että monet hankkeet ovat pelkkää paperin pyörittelyä. Ne työllistävät hetken aikaan muutaman ihmisen. Oleellisena osana hankkeita tulee olla se, mitä tapahtuu hankkeen jälkeen. Oikeastaan jo hankkeesta päätettäessä on mietittävä hankkeen jälkeistä jatkuvuutta sisältäen resurssit ja jatkorahoituksen.
Lopuksi vielä muutaman vuoden takaa valtioneuvoston hankkeisiin liittyvä työpaikkailmoitus: ”Hankepäällikkö työskentelee valtioneuvoston hallintoyksikön tiedonhallintayksikössä hanketiedon hallinnan kehittämishankkeessa.” Hankeähkyä on ollut aina, ja useiden hallitusten aikana. Seuraavina vuosina on syytä keittää hankesoppa kasaan. Hankkeita tarvitaan, mutta sopivassa määrin.
