Verkkouutiset

Hanhituhot yli tuplasti viimevuotista pahempia

MTK vaatii valkoposkihanhien siirtämistä metsästyslain piiriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK;n mukaan valkoposkihanhen aiheuttamat maatalousvahingot ovat lisääntyneet vuosittain, mutta tänä keväänä ne räjähtivät aivan uudelle tasolle.

Viljelijät ovat ilmoittaneet valkoposkihanhien aiheuttamia peltovahinkoja yli 8[nbsp]000 hehtaarin alueelta. Vahinkoilmoituksia on yli 300 tilalta ja niitä jätetään edelleen.

Jo nyt valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen määrä on selvästi yli kaksinkertainen viime kevääseen verrattuna. Vahingot keskittyvät Pohjois-Karjalaan ja Kaakkois-Suomeen, mutta niitä syntyy vuosittain laajenevalla alueella naapurimaakunnissa.

– On täysin perusteetonta, että valkoposkihanhi on edelleen erittäin tiukasti suojeltu laji. Suomen hallituksen tulee ryhtyä välittömiin toimiin valkoposkihanhen siirtämiseksi luonnonsuojelulaista metsästyslain sääntelyn piiriin, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.

Hänen mukaansa kontrolloitu metsästys on saatava nopeasti keinovalikoimaan, sillä yksilömäärä kestää hyvin metsästyspaineen. Vahinkoperusteiset poikkeusluvat on oltava käytettävissä joustavasti ja ilman viiveitä.

MTK painottaa, että Suomen on aktiivisesti edistettävä myös EU-tasoisen sääntelyn muuttamista. Valkoposkihanhi tulee siirtää lintudirektiivin liitteeseen II/1, mikä mahdollistaisi jatkossa tavanomaisen metsästyksen ilman poikkeuslupia.

Samassa yhteydessä tulee välittömästi käynnistää riistavahinkolain uudistus, jotta valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot saadaan korvattua nopeasti ja täysimääräisesti metsästyslain alaisuudessa.

Lisäksi MTK muistuttaa, että metsästykseen ja muuhun häirintään perustuva karkottaminen tarvitsee rinnalleen järjestelyn, jossa hanhille järjestetään ruokailu- ja levähdyspeltoja yhteiskunnan tuella.

Euroopan valkoposkihanhikanta on kaksinkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa. Nykyinen kanta-arvio ylittää reilusti miljoonan linnun rajan. MTK:n mielestä on täysin perusteetonta, että valkoposkihanhi on edelleen erittäin tiukasti suojeltu laji.

Valkoposkihanhen tiukkaa suojelustatusta on Suomessa tulkittu muuta Eurooppaa tiukemmin.

– Viranomaisten tulkinta on ollut käsittämättömän ylikireä, sillä samaan aikaan saman direktiivin nojalla vahinkoja torjutaan ampuen Alankomaissa 35[nbsp]000, Tanskassa 16[nbsp]000 ja Ruotsissakin 7[nbsp]000 valkoposkihanhea vuosittain. On selvää, että lintudirektiivi ei siis käytännössä estä kestämättömään tilanteeseen reagoimista metsästyksen keinoin, sanoo MTK:n lakimies Anna-Rosa Asikainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)