Verkkouutiset

Hanhiongelmaa ihmetellään: Miksi hallitus hautoo selvää asiaa?

Kokoomusedustajat siirtäisivät lajin metsästettävien joukkoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajien Janne Sankelon, Markku Eestilän ja Heikki Vestmanin mukaan valkoposkihanhi tulisi siirtää metsästettävien lajien joukkoon.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi maanantaina, että kolme neljästä suomalaisesta sallisi valkoposkihanhien metsästyksen. Toukokuussa vireille pantu kansalaisaloite hanhien metsästämisen sallimiseksi keräsi 50[nbsp]000 allekirjoitusta kesäkuun alkuun mennessä.

– Valkoposkihanhi on lisättävä metsästettävien lajien joukkoon. Tämä on kansan selkeän enemmistön tahto. Käsistä karannut valkoposkihanhien populaatio aiheuttaa valtavia taloudellisia vahinkoja maataloudelle ja haittaa ihmisten elämää rannoilla ja kaupunkien puistoissa, Heikki Vestman toteaa.

Vestmanin mukaan ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) on myöntänyt ympäristövaliokunnan julkisessa kuulemisessa, että valkoposkihanhen siirtäminen metsästyslajin piiriin on harkitsemisen arvoista. Hän kysyy, ”miksi ihmeessä hallitus edelleen hautoo päivän selvää asiaa?”.

– Kaikki tieto puoltaa sitä tosiasiaa, että valkoposkihanhen siirtäminen metsästyslain piiriin olisi nopein ja tehokkain toimenpide viljelijöiden auttamiseksi. Kun Mikkonen näytti jo vihreää valoa muutokselle, kysymys kuuluukin: milloin maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) tuo esityksen eduskuntaan?, Janne Sankelo kysyy.

MT:n kyselyn perusteella vain 13 prosenttia suomalaisista vastustaa valkoposkihanhien metsästystä. Metsästys jakaa vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjiä, joista noin 50 prosenttia tukee metsästyksen sallimista.

92,9 prosenttia RKP:n, 89 prosenttia kokoomuksen ja 88,5 prosenttia keskustan äänestäjistä sallisi metsästyksen.

– Laji on todella elinvoimainen. Kantaa on pakko rajoittaa ihmisen toimesta, sillä lajille ei riitä luontaisia saalistajia. Hallitsemattomasti kasvava määrä hanhia uhkaa jo maaseudun elinkeinoja, kaupunkien viheralueiden hyödyntämistä sekä luonnon monimuotoisuutta. Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot pelkästään maataloudelle ovat tältä keväältä jo yli kaksi miljoonaa euroa. Kyse on myös ihmisten omaisuudensuojasta, Markku Eestilä katsoo.

Kokoomus valkoposkihanhista toimenpidealoitteen toukokuussa. Esityksessä metsästys toteutettaisiin niin sanotulla Ruotsin mallilla. Puolue on myös ehdottanut lajin poistamista EU:n lintudirektiivin rauhoitettujen lajien listalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)