Verkkouutiset

Hän on vihreiden ehdokas Saksan liittokansleriksi

Annalena Baerbockin johtaman puolueen on arveltu nousevan jopa maan suurimmaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan vihreä puolue on nimennyt liittokansleriehdokkaakseen 40-vuotiaan Annalena Baerbockin. Valinta tehtiin Baerbockin ja puolueen toisen puheenjohtaja Robert Habeckin välillä.

Aiemmin muun muassa toimittajana ja meppiavustajana työskennellyt Baerbock on toiminut liittopäivien jäsenenä vuodesta 2013 ja puolueen toisena puheenjohtajana vuodesta 2018.

Vihreiden kannatus on pysynyt viimeaikaisissa mittauksissa tasaisesti yli 20 prosentissa, minkä on uskottu antavan puolueelle realistiset mahdollisuudet haastaa sisäisessä hajaannuksessa olevat kristillisdemokraatit.

Viime vuosien aikana vihreät ovat tehneet Saksassa osavaltiotasolla yhteistyötä kaikkien muiden paitsi kansallismielisen AfD-puolueen kanssa.

Deutsche Wellen mukaan puolueen vasemmistoaktiivit ovat arvostelleet keskustaoikeiston kanssa tehtyjä koalitioita, sillä vihreiden oman linjan on koettu siirtyneen liian kauas sen alkujuurilta. Puolue on tästä huolimatta välttynyt näkyvältä sisäiseltä riitelyltä.

Nykyistä tiukempi Venäjä-linja

Saksan vihreiden tavoitteena on vähentää maan kasvihuonepäästöjä 70 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Liittokansleri Angela Merkelin nykyhallituksen tavoite on 55 prosenttia.

Ulkopolitiikassa vihreät painottavat EU:n merkitystä ja transatlanttisen suhteen vahvistamista. Nato-vastaiset asenteet ovat ajautuneet puolueessa yhä marginaalisempaan asemaan.

Puolueen suhtautuminen Venäjää ja Kiinaa kohtaan on Merkeliä kriittisempää. Vihreät ovat ilmoittaneet vastustavansa Nord Stream 2 -hanketta, tukeneet avoimesti molempien maiden oppositiotoimijoita ja pitäneet esillä uiguurien sortoa Kiinan länsiosissa.

Talouspoliitikan osalta puolue kannattaa vahvaa valtiota ja kristillisdemokraatteja löysempää rahankäyttöä. Kesäkuussa tarkentuva puolue-ohjelma sisältää jo nyt lukuisia kalliita hankkeita muun muassa kestävien investointien ja digitalisaation osalta.

Linjaerojen vuoksi vihreiden ja kristillisdemokraattien (CDU/CSU) välistä koalitiota on pidetty epätodennäköisenä syyskuun 26. pidettävien liittopäivävaalien jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)