Verkkouutiset

Hän on hermomyrkkyiskun mystinen kolmas epäilty

Britannian Salisburyn iskussa on kolmas Venäjän tiedusteluun kytketty epäilty.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Brittimedia kertoi jo syyskuun lopulla, että Salisburyn hermomyrkkyiskuun liittyy myös kolmas epäilty. The Telegraphin mukaan epäilty on tunnistettu GRU:n agentiksi ja hänen tehtävänään oli tiedustella kohdetta ennen iskua.

Venäläinen Fontanka on onnistunut selvittämään lisää aiempia väitteitä vahvistavia tietoja epäillystä ja iskun taustoista. Fontankan mukaan kolmas epäilty on 45-vuotias Sergei Fedotov. Hänen uskotaan liikkuneen kahden muun epäillyn tavoin peitehenkilöllisyydellä. Fedotovin passinumero kuuluu samaan lähes peräkkäisten numeroiden sarjaan kuin kahden muunkin epäillyn passit. Passisarja on yhdistetty Venäjän sotilastiedustelu GRU:hun.

Passitietojen perusteella Fedotov saapui kahden muun epäillyn tavoin Lontooseen maaliskuun 2. päivänä ja lähti 4. päivänä iskun jälkeen.

Operaatio Tshekin tasavallassa?

Fontankan mukaan Venäjän tiedustelu vaikuttaa seuranneen Salisburyn iskun kohteena ollutta entistä kaksoisagentti Sergei Skripalia jo pitkään.

Tshekin yleisradio kertoi hiljattain Ruslan Boshirovin ja Aleksander Petrovin nimillä liikkuneiden myrkkyepäiltyjen saapuneen Tshekin tasavaltaan lokakuussa 2014. Myös Sergei Skripalin kerrotaan käyneen lokakuussa Tshekissä. Tshekin viranomaisten sanotaan ”kiinnostuneen venäläisistä”. Tshekin turvallisuuspalvelu ei ole kuitenkaan suostunut kommentoimaan asiaa. Fontankan mukaan Sergei Fedotov matkusti Prahaan samaan aikaan Aleksander Petrovin kanssa myös tammi- ja helmikuussa 2014.

Entinen kaksoisagentti Sergei Skripal ja hänen Julia-tyttärensä yritettiin myrkyttää venäläisellä Novitshok-hermomyrkyllä Britannian Salisburyssä maaliskuussa.

Epäillyt Ruslan Boshirov ja Aleksander Petrov on tunnistettu Venäjän GRU:n palkituiksi upseereiksi. Boshirov on todellisuudessa eversti Anatoli Tshepiga ja Petrov sotilaslääkäri Aleksander Mishkin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)