Verkkouutiset

Hän joutui Venäjän trollien silmätikuksi – maailmalla uutisoidaan suomalaistoimittajasta

Venäjästä uutisoivaan Jessikka Aroon kohdistunut häiriköinti on mittakaavaltaan poikkeuksellista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisradion toimittaja Jessikka Aroa kohtaan suunnattu nettitrollaus on ylittänyt uutiskynnyksen maailmalla. Australian The Sydney Morning Herald uutisoi sunnuntaina 35-vuotiaan Aron tutkimuksista, joiden takia hän on joutunut Venäjä-mielisten trollien mustalle listalle.

Jutussa kerrotaan laajasti Aron kokemuksista. Hänestä on muun muassa julkaistu ilkeämielinen musiikkivideo, hänen menneisyyttään on kaiveltu ja sillä on reposteltu laajasti Internetissä. Aro on saanut puheluita, joissa luurista on kuulunut vain ampumista.

Juttu kertoo, että Aron tapaus ei ole journalisteille uusi, mutta sitäkin erityislaatuisempi. Euroopan unionin virkamiesten mukaan Aro toimikiin esimerkkinä Venäjän informaatiosodankäynnistä länsimaita vastaan. Lehden haastattelema virkamies kertoo olevansa yllättynyt siitä, että näin tapahtuu Euroopan unionissa.

Virkailijan mukaan Aron tapauksesta tekee erityisen se, että häiriköijien määrä ja resurssit Aron hiljentämiseksi ovat olleet merkittäviä.

Aro kertoo kirjoittaneensa alun perin jihadistien harjoittamasta propagandasta ja huomanneensa raportteja Venäjän trollitehtaista. Trollitehtaat suoltavat pääasiassa monistettua propagandaa ja Kremliä tukevia uutisia.

Aro pyysi suomalaisia kertomaan kokemuksiaan trolleista ja näiden käyttäytymisestä. Hän kertoo saaneensa 200 vastausta – sekä paljon trollausta. Muutamaa päivää myöhemmin Aro huomasi joutuneensa laajan disinformaatiokampanjan kohteeksi Internetissä. Hänen kirjoitettiin muun muassa keräävän laitonta rekisteriä Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannattajista Suomessa.

Aro kertoo saaneensa ”erittäin häiriintyneitä ja absurdeja viestejä” venäjäksi, englanniksi ja suomeksi kirjoitettuna. Viestit ovat tulleet Internetissä ja puhelimitse. Ajan kuluessa viestit ovat vain pahentuneet, kun Aro on jatkanut niiden julki tuomista.

– He tarkkailevat minua jatkuvasti. He tarkkailevat sitä, mitä teen sosiaalisessa mediassa. He ottavat kuvani ja lisäävät niitä valeblogeihin. He ovat lähettäneet sähköposteja kustantajille ja poliitikoille, jotta minut erotettaisiin. He seuraavat jopa ystäviäni, Aro kuvailee.

Eräs trolleista tarjoutui Aron mukaan lopettamaan vihapuheensa Aroa kohtaan, mikäli tämä pyytäisi anteeksi ja lakkaisi kirjoittamasta Venäjä-mielisistä trolleista. Aro ei suostunut, sillä kyse oli hänen mukaansa puhtaasti kiristämisestä. Päinvastoin kuin kiristäjä vaati, Aro aikoo edelleen kirjoittaa avoimesti kaikesta, mitä kokee.

– Trolleilla on epäterveellinen vaikutus sananvapauteen ja laajemmin demokratiaan, hän perustelee.

Hän kertoo muun muassa huomanneensa jopa korkea-arvoisten virkamiesten olevan jäseninä sosiaalisen median trolliryhmissä. Lisäksi suomalaiset ovat kertoneet hänelle alkaneensa menettää otteensa sen suhteen, mikä on totta ja mikä ei.

– Esimerkiksi Ukrainan kriisin suhteen he eivät enää tiedä, mikä on totta, sillä trollit sekoittavat keskustelua, Aro sanoo.

Osa häntä vastaan hyökänneistä on todennut käyttävänsä vain sanavapauttaan. Aron mukaan he päinvastoin tukahduttavat muiden ihmisten sananvapauden aggressiivisella käytöksellään.

EU:n virkamieslähteen mukaan propaganda ottaa eri muodon eri maissa. Esimerkiksi Britanniassa se näkyy Brexit-asiassa. Hän korostaa myös sitä, että Krimin valtauksen yhteydessä todistettiin, että disinformaatiolla voi olla vaikutusta myös poliittiseen päätöksentekoon. Se vaikuttaa laajalti koko Eurooppaan.

– Suuri ongelma tässä on se, ettemme tiedä kuinka paljon tähän laitetaan rahaa. Meillä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka moni media tässä on mukana, kuinka monia ihmisiä häiritään, kuinka monta ihmistä he tavoittavat. Voimme ainoastaan arvailla, nimettömänä pysyttelevä virkamies toteaa.

Hänen mukaansa trollien tarkoitus ei ole saada kaikkia rakastamaan Venäjän presidenttiä.

– Tarkoituksena on se, ettet usko enää mihinkään. Sellainen ihminen on hauras ja epävarma – ja helpompi manipuloitava, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)