Verkkouutiset

Hammaslääkärit varoittavat lähestyvästä kriisistä

Liian pienet resurssit eivät riitä koronan paisuttaman hoitovelan purkamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suun terveydenhuolto on Hammaslääkäriliiton mukaan aliresursoitu suhteessa väestön hoidontarpeeseen. Terveyskeskuksissa potilasmäärät ovat jo vuosien ajan kasvaneet, eikä resursseja kuitenkaan ole lisätty. Samaan aikaan myös yksityisen hammashoidon Kela-korvauksia on leikattu.

– Tilanne kriisiytyy viimeistään syksyllä, sillä jo valmiiksi liian pienet resurssit eivät tule riittämään koronan paisuttaman hoitovelan purkamiseen, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa tiedotteessa.

Hammaslääkäriliitto esittää, että väestön hoitoon pääsyä voidaan nyt nopeasti parantaa ja kasvanutta hoitovelkaa pienentää esimerkiksi nostamalla Kela-korvauksia väliaikaisesti ja lisäämällä palvelusetelien käyttöä.

Liitto muistuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, että suun terveydenhuolto on peruspalvelu, jonka yhdenvertaisesta saatavuudesta yhteiskunnan pitää vastata.

– Tärkeää on, että koko ammattikunta julkisella ja yksityisellä puolella otetaan mukaan tähän työhön, Virtamaa painottaa.

Vuosittain noin kolme miljoonaa suomalaista käyttää suun terveydenhuollon palveluita. Noin puolet väestöstä hoidetaan terveyskeskuksissa ja puolet yksityisvastaanotoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)