Verkkouutiset

”Hallitus unohti kaupungit heti” – Junayhteyksistä ei mitään suunnitelmaa

Kokoomus antoi omat esityksensä hallituksen lisätalousarvioon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on jättänyt eduskuntaryhmän puolesta kolme aloitetta hallituksen lisätalousarvioon.

Mykkäsen mukaan hallitus unohti ensimmäisenä tekonaan kaupungit heti lisätalousarvion myötä. Kokoomuksen aloitteet on Mykkäsen mukaan rakennettu niin, että ne rahoittavat toisensa eikä budjetin loppusummaa esitetä nostettavaksi.

Mykkäsen mukaan talousarvion heikkoutena on, että kaupungit jätettiin odottamaan eikä isojen kaupunkien välisten raidehankkeiden toteutuksesta ole edelleenkään olemassa minkäänlaista suunnitelmaa.

– Nopeiden junayhteyksien rakentamisen aloitusten sivuuttaminen on kohtuutonta tilanteessa, jossa kiireelliset kaupunkihankkeet ovat jumissa. Espoon kaupunkiradan osalta saataisiin lapio maahan heti, kun rahoituspäätös varmistuisi, Mykkänen sanoo tiedotteessaan.

Kokoomuksella kolme lausumaa

Esityksessään kokoomus esittää lisätalousarvioon kolmea lausumaa. Ensimmäisenä puolue vaatii, hallitus valmistelee valtion omaisuusmyynneillä rahoitettavat miljardipanostukset uudelleen. Myyntituloista vähintään kolmannes on puolueen mukaan ohjattava ”kaupunkien välisten nopeiden rataväylien hankeyhtiöiden perustamiseen ja pääomitukseen”.

Toisena lausumana hallituksen on viipymättä käynnistettävä yleissuunnitelma pääradan Helsinki-Tampere yhteysvälistä sisältäen Keravan kautta kulkevan Lentoradan, jotta yleissuunnittelulle ehditään hakea EU-rahoitusta.

Kolmantena lausumana esitetään eduskunnan edellyttävän, että ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen lisäykset viedään syksyn talousarviossa pysyviin menolisäyksiin omaisuustuloista rahoitettavien kertaluonteisten panosten sijaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)