Verkkouutiset

Hallitus: Seksuaalinen häirintä on kitkettävä Suomesta

Hallitus korostaa, että seksuaalinen häirintä on aina tuomittavaa, eikä sitä saa hyväksyä missään tilanteessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus muistutti tiistaina eduskunnan keskustelussa seksuaalisesta häirinnästä, että se ja ahdistelu ovat lailla kielletty.

Hallituksen mukaan asenneilmapiirissä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa ja tarvitaan käytännön toimenpiteitä, kuten selkeät toimintaohjeet häirintätapausten varalle työpaikoille.

Hallitus kehottaa kaikkia työnantajia ja organisaatioita tarkastelemaan, mitä ne voisivat tehdä häirinnän lopettamiseksi. Johtajilla ja esimiehillä on vastuu siitä, että työpaikoilla toteutuu nollatoleranssi seksuaalista häirintää vastaan. Hallitus myös rohkaisee häirintää kokeneita ihmisiä nostamaan asian esille työyhteisössään.

Suomessa on muutettava asenteita ja toimintatapoja, minkä on tapahduttava niin työpaikoilla, kouluissa, internetissä kuin erilaisten harrastusten parissa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kouluihin, jotta oppimisympäristöt ovat turvallisia lapsille ja nuorille. Jokaisella on oikeus turvalliseen ja toisia kunnioittavaan opiskelu- ja kouluympäristöön.

– Seksuaaliseen häirintään liittyy tietynlainen puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuuri.Nyt on tärkeää pitää keskustelua yllä, jotta asiat muuttuvat, sanoi pääministeri Sipilä hallituksen vastauksessa kansanedustaja Tuula Haataisen (sd.) aloitteesta käytyyn keskusteluun.

Hallitus päättää tasa-arvo-ohjelman yhteydessä ensi keväänä toimista, joihin se ryhtyy seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi.

Halltuksen vastauksen mukaan ministerit Jari Lindström (sin.), Pirkko Mattila (sin.) ja Annika Saarikko (kesk.) puolestaan ovat kutsuneet työmarkkinajärjestöt ja keskeiset sidosryhmät keskustelemaan seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla vielä ennen joulua.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on antanut Opetushallitukselle toimeksi päivittää yhdessä koulutuksen järjestäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa asiasta annetut ohjeistukset helmikuun 2018 loppuun mennessä, jotta kaikilla kouluissa ja oppilaitoksissa toimivilla on valmiudet toimia seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän estämiseksi.

Hallitus painottaa, että nyt tarvitaan toimintaa kaikilta. Myös yksittäinen kansalainen voi puuttua häiritsevään käytökseen.

– Seksuaaliseen häirintään on saatava nollatoleranssi yhteiskunnassamme.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)