Verkkouutiset

Poliisin mukaan rahoitusvaje on yhä 30 miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Hallitus petti oman lupauksensa – poliisien määrä vähenee”

Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan luvut kertovat, kuka puhuu totta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen sanoo pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen leikkaavan poliisilta puheista huolimatta.

Heinonen vastaa Itä-Hämeen mielipidekirjoituksessaan vihreiden kansanedustaja Mirka Soinikoskelle. Soinikoski väitti Heinosen aiemman mielipidekirjoituksen olleen virheellinen ja hallituksen pitävän turvallisuuslupauksen.

– Nyt kun budjettiesitys on hyväksytty, luvut ovat parhaat kertomaan, kuka kirjoitti totta ja kuka ei, Timo Heinonen kirjoittaa.

Hän toteaa hallituspuolueiden lisänneen budjettiriihessä poliisin määrärahoja edes hieman.

– Nämä päätökset eivät kuitenkaan riitä turvaamaan edes poliisin perustoimintaa, ja tuoreet arviot kertovat, että poliisien määrä tulee ensi vuonna laskemaan, kuten kirjoitin, Heinonen jatkaa.

Hän luonnehtii tätä ”historialliseksi käänteeksi”, ja jatkaa poliisien määrän nousseen vuodesta 2017 alkaen kokoomuslaisten sisäministerien työn ansiosta.

”Yt-pöytään mennään”

Budjettiriihessä päätettiin julkisuuteen annettujen tietojen mukaan 10,6 miljoonan euron lisäyksestä poliisin määrärahoihin. Poliisissa tämä on otettu vastaan tyrmistyneenä.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton mukaan rahoitusvaje on yhä noin 30 miljoonaa euroa, mikä merkitsee vyön kiristämistä. Käytännössä kyse on liiton mukaan henkilöstöstä tinkimisestä.

– Yt-pöytään tässä mennään. Ei poliisin toiminnoissa ole henkilöstön lisäksi oikein muutakaan, mistä sen voisi ottaa. Ei kalustosta ja tiloista voida tinkiä. Emme me voi jättää vuokria maksamatta ja poliisiautoja tankkaamatta, SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne sanoi Ylelle viime viikolla.

Timo Heinonen viittaa samoihin lukuihin. Hän huomauttaa, että hallituksen budjettiriihen pöytäkirjamerkinnöissä todetaan, että nämä ”määrärahat kohdennetaan niin, että poliisin läsnäolo ja näkyvyys turvataan etenkin alueilla, joissa on heikoin palvelutaso, kuten harvaan asutuilla alueilla”, ja että ”lisäksi poliisin kansallisen ihmiskaupan vastaisen erikoisryhmän ja verkoston toimintaedellytykset turvataan”.

– Se, että korvamerkityt rahoituskohteet turvataan, mikä on sinänsä hyvä, tarkoittaa kuitenkin, kun kokonaisrahoitusta ei turvata, käytännössä sitä, että 30 miljoonan euron vaje joudutaan etsimään muualta eli poliisin perustoiminnasta, kansanedustaja summaa.

Hän toteaa poliisien määrän kääntyvän siis laskuun.

– Määräaikaiset virat jätetään pitkälti täyttämättä, ja myös lomautusten uhka on nyt todellinen. Etenkin kaupungeissa ja liikenteessä poliisin perustoiminta tulee ensi vuonna heikkenemään, Timo Heinonen sanoo.

– Hallitus petti siis oman hallitusohjelmansa lupauksen nostaa poliisien määrä 7[nbsp]500:een vuoteen 2022 mennessä. Myös sisäisen turvallisuuden selonteon päätökset, joihin kirjoituksessani viittasin, petettiin, hän jatkaa.

Timo Heinosen mukaan kokoomus ei hyväksy tinkimistä suomalaisten turvallisuudesta. Hän toteaa, että puolueen vaihtoehtobudjetissa tullaan esittämään vaihtoehto, jossa poliisin resurssit turvataan ja jatketaan työtä kohti 8[nbsp]000 poliisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)