Verkkouutiset

Hallitus nosti palkkojaan, hoitajiin ei rahaa – ”näin toimivat vain demarit”

Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo kritisoi hallituksen palkankorotusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo pitää hallituksen päätösten saldoa ”valitettavana kehityksenä”.

– Jos vappusataselle, 1[nbsp]000 uudelle lääkärille ja 4[nbsp]000 uudelle hoitajalle sekä muille lupauksille ei löydy rahaa, mutta omien palkkojen nostolle löytyy, toimii pääministeri vasten kansantajua. Näin toimivat vain @demarit, Wallinheimo tviittaa.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus ilmoitti vuonna 2015 tekevänsä töitä viikon vuodessa ilman palkkaa ja alentavansa lisäksi ministereiden palkkioita viidellä prosentilla hallituskauden loppuun saakka. Yhteensä päätökset merkitsivät seitsemän prosentin alennusta hallituksen palkkoihin. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus päätti kuitenkin perua edellisen hallituksen tekemät palkkioiden leikkaukset. Rinteen hallituksen ministerien palkkio on 10[nbsp]441 euroa kuukaudessa ja pääministerin 13[nbsp]390 euroa kuukaudessa.

Rinne tienaa pääministerinä liki 2[nbsp]500 euroa kuukaudessa enemmän kuin edeltäjänsä. Muut ministerit taas saavat hieman yli 1[nbsp]000 euroa kuussa enemmän kuin edellisen hallituksen ministerit.

Palkkioiden nostaminen ilmaistiin hallituksen tiedotteessa ”edellisen hallituksen ministereiden palkkioihin kohdistettujen säästöjen poistamisena”.

Antti Rinnettä ja hallitusta on arvosteltu vaalien alla annettujen eläkeläisten vappusatasta ja 0,7:n hoitajamitoitusta koskevien lupausten vesittymisestä. Pääministeri totesi syyskuun puolivälissä puoluejohtajien paneelissa Kuntamarkkinoilla, että rahat eivät riitä luvatun hoitajamitoituksen edellyttämään 4[nbsp]000 hoitajan ja lääkärin palkkaamiseen.

Vappusatasella tarkoitetaan taas Antti Rinteen vappuna 2018 esittämää lupausta siitä, että alle 1[nbsp]400 euron eläkkeitä korotetaan sadalla eurolla nettona. Esitys täsmentyi myöhemmin niin, että korotus tulee useamman vuoden aikana. Rinteeltä kysyttiin hiljattain Iltalehden haastattelussa, voiko hän luvata, että tällä hallituskaudella tehdään vielä jotain korotuksia eläkkeisiin.

– Tämä maailma on sellainen kuin se on. Meistä ei kukaan tiedä, mitä on oven takana kuukauden tai kahden päästä, niin sellainen, että lupaan eksaktisti, että tuolta tulee, tuolta tulee, se ei ole mielestäni mahdollista, pääministeri vastasi.

Rinne tarkensi, että tavoitteena on ”pystyä lisäämään eläketason korjaamista”.

– Se on siis tavoite, mutta sitä ei voi lukea niin, että Rinne lupasi näin, hän jatkoi.

LUE MYÖS:

Näin nolo asia peitettiin budjettitiedotteessa

Pääministeri avautuu vappusatasesta IL:lle: En voi eksaktisti luvata että tuolta tulee

Hoitajamitoitus vesittyi – ”kyse on lopulta arvovalinnasta”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)