Eduskunta laajentaa tällä viikolla hallituspuolueiden äänin rakennuslupaa koskevan valitusoikeuden kansalaisjärjestöihin niissä hankkeissa, joista on jo laadittu ympäristövaikutusten arviointi (YVA).
Muutos tuntuu pieneltä, mutta voi pidentää satojen suurehkojen investointihankkeiden lupakäsittelyn kokonaisaikaa jopa neljä vuotta. Aiemmin valitusoikeus on tässä kohtaa rajattu lähinaapureihin tai asiaan kiinteästi liittyviin. Jatkossa valitusoikeutta hakevien olisi melko yksinkertaista perustaa yhdistys, jonka tarkoitus liittyy kyseessä olevan tapaisiin hankkeisiin. Ei tällaiselle valitusoikeuden laajentamiselle ole oikeasuhtaista tarvetta eikä varaa.
Surkuhupaisaa tässä on se, että hallitusohjelmassa luvitusta luvataan päinvastoin sujuvoittaa. Se onkin tarpeen, koska teollisuuden investointeja on jumissa lupavaiheessa miljardien eurojen edestä. Jos keskisuuren tehtaan tai uusiutuvan energian tuotantolaitoksen luvittamisen tietää kestävän vähintään 5 vuotta, moni rahoittaja vetää hankkeen päälle rastin, koska aika on rahaa. Siihen ei kuitenkaan olisi varaa. Kuten tiedämme, tarvetta investoinneille tässä maassa olisi.
Tietenkin kuntien pitää suunnitella maankäyttö viihtyisäksi kaavoituksessa ja lupavaiheessa pitää valvoa hankkeiden perusasiat kuntoon ympäristön ja asukkaiden kannalta. Mutta moniportainen ketju peräkkäisiä lupavaiheita päällekkäisine tuomioistuimeen valittamisineen kääntyvät hyvän tavoitteen irvikuvaksi. Näin Suomessa on käynyt.
Väitän, että tavoitteen lupajärjestelmän sujuvoittamisesta ja valitusoikeuksien vähentämisestä allekirjoittaa eduskunnan vakaa enemmistö. Tavoite on myös kirjattu useiden perättäisten hallitusten ohjelmiin. Käytännössä ympäristöministeriö ei kuitenkaan ota tätä vakavasti ja muut ministeriöt näyttävät olevan kyvyttömiä siihen vaikuttamaan.
Kirjoituksen alussa mainitsemani esimerkki ajautui peruuttamattomasti väärälle polulle jo vuosia sitten. Useissa muissa maissa investointien luvituksen ratkaiseva vaihe on hankekaava, joka toimii kaavan lisäksi samalla pääasiallisena rakentamisen lupana. Suomessa ympäristöministeriö ei kuitenkaan ole halunnut määritellä esimerkiksi tuulivoimahankkeiden hankekaavaa EU:n sääntökehikossa luvaksi hankkeelle.
Siksi EU-komissio on vaatinut Suomea osoittamaan hankkeen luvituksessa sen varsinaisen luvan, josta myös kansalaisjärjestöillä on mahdollisuus valittaa tuomioistuimeen. Ympäristöministeriö vastasi komissiolle lupaamalla, että rakennusluvalle säädetään uusi valitusoikeus, kun kerran komissio ”luvan” valitusoikeutta peräsi. Näin siitä huolimatta, että suomalaisessa järjestelmässä jo hankekaavasta voi valittaa.
Edellä kuvattu on tyypillinen esimerkki siitä, miten pieneltä tuntuvilla väärillä askelilla hiekoitetaan investointeja huomaamatta ja yleistavoitteen vastaisesti. Vielä kummallisemmalta esimerkki tuntuu, kun huomaa, että muutos hidastaa erityisesti tuulivoimainvestointeja, joihin useimmiten tarvitaan YVA. Eikö tuulivoiman nopea lisääminen olekaan tärkeää, vaikka erityisesti vihreät korostavat puheissaan, että meillä ei ole varaa odottaa hitaita hankkeita puhtaan sähkön tuotannossa – ja tarkoittavat ydinvoimaloita.
Tällä viikolla päätettävä valitusoikeuden laajentaminen rakennusluvissa ei ole ainoa tilanne, jossa jätetään käyttämättä mahdollisuus sujuvoittaa investointien toteutumista Suomessa. Viime vuonna EU:ssa muutettiin oikein koko unionia koskevaa uusiutuvan energian direktiiviä tarkoituksena pakottaa jäsenmaat sujuvampaan lupamenettelyyn. Direktiivin tarkistuksessa määrättiin jäsenmaat säätämään kahden vuoden takuuaika luvitettaessa uusiutuvan energian investointeja.
Suomessa hallitus päätti mennä sieltä, missä aita on matalin ja otti takuuajan käyttöön vain sähköntuotannossa, vaikka se olisi yhtä lailla tarpeen lämmöntuotannon ja uusiutuvien polttoaineiden investoinneissa. Lisäksi viranomaiset voivat laiminlyödä takuuajan ilman minkäänlaista taloudellista seurausta. Esitin talousvaliokunnan käsittelyssä, että lupamaksujen perimättä jättäminen olisi vähintäänkin kohtuullista, mutta eihän se hallitukselle kelvannut.
Seuraava pieni, mutta vaikuttava askel väärään suuntaan taitaa olla tuloillaan lunastuslain muutoksessa. Ilmeisesti siinäkin on tarkoitus laajentaa valitusoikeus järjestöille. Lunastuslupia tarvitaan erityisesti tuulivoimahankkeiden yhdysjohdoissa kantaverkkoon. Tämän hallituskauden tuloksena monien tuulivoimahankkeiden lupakäsittely saattaa olla 5-8 vuotta hitaampi kuin ennen.
Onneksi maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus taitaa hautautua hallituksen riitelyyn, koska tämänhetkisen luonnoksen perusteella se mutkistaisi investointeja entisestään.
