Verkkouutiset

Hallitus aikoo puolittaa pikavippien enimmäiskoron

Ulosottovelallisten asemaa helpotetaan ja yhtiökokoukset voidaan järjestää etänä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoo, että hallitus valmistelee esitystä, jolla puolitetaan pikavippien enimmäiskorko.

– Pikavippien korkokattoa rajoitetaan entistä enemmän. Mahdollisuus ottaa pieniä lainoja on kuitenkin tärkeää säilyttää, Anna-Maja Henriksson sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa tänään perjantaina.

Nykyisin korkokatto on 20 prosenttia. Jatkossa pikavipeistä saa periä korkoa yhteensä enintään kymmenen prosenttia.

Lisäksi hallitus kieltää pikavippien suoramarkkinoinnin.

Noin 400[nbsp]000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintöjä, ja Henrikssonin mukaan maksuhäiriöiden määrä tulee todennäköisesti kasvamaan.

Ulosottovelallisten asemaa helpotetaan

Hallitus aikoo selvittää keinoja, joilla yrityssaneerausmenettelyyn pääsee riittävän helposti.

Lisäksi hallitus aikoo helpottaa ulosottovelallisten asemaa.

– Koronatilanteesta johtuva väliaikainen maksukyvyttömyys ei saisi johtaa välittömästi luottotietomerkintään, Henriksson sanoi.

Esitys koskee sekä yrityksiä että yksityishenkilöjä. Kynnystä ottaa velallisen asemaa koskevat joustot käyttöön ulosotossa madalletaan.

– Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia tai maksuaikojen myöhentämistä tai häätöjen lykkäämistä, Henriksson sanoi.

Henriksson on käynnistänyt myös lainvalmisteluhankkeen perintälain tilapäiseksi muuttamiseksi siten, että kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä sovellettaisiin myös yrityssaatavien perintään, kun velallisyritys on pk-yritys.

Yhtiökokoukset voidaan järjestää etänä

Yhtiökokousten järjestämisestä on tullut paljon huolestuneita viestejä, koska yli kymmenen hengen kokoontumisia on rajoitettu.

– Valmistelemme yhteisölainsäädäntöön muutoksia, jota yhtiökokoukset ja muut sääntömääräiset kokoukset voidaan järjestää rajoitustoimista huolimatta, Henriksson kertoi.

Yhtiökokouksia voi koronakriisin vuoksi lykätä normaalin määräajan yli, ja kokoukset voidaan järjestää etänä ja niissä voidaan käyttää valtuutettua.

Lakimuutokset ovat voimassa vuoden loppuun asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)