Verkkouutiset

Hallituksen mukaan kotimaassa voi matkailla

Kotimaassa voi matkailla tästä päivästä alkaen, kun noudattaa koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen mukaan matkailijoiden ja matkailualan yritysten on tärkeää sitoutua toimiin, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja

– Kotimaanmatkailun avaaminen on järkevä päätös. Matkailusta vastaavana ministerinä koen tärkeäksi saada Suomen matkailun ja talouden taas käyntiin, tietenkin turvallisuus edellä. On selvää, että matkailusektori on kärsinyt koronasta ja tilannetta voidaan helpottaa kotimaanmatkailun avulla. Koska tauti ei vielä ole ohi, vetoan sekä matkailijoihin että matkailuyrittäjiin siinä, että teemme kaikki osamme turvallisen matkailun puolesta, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Hallitus ei ennakoi kotimaanmatkailun avaamisen nykyisessä epidemiatilanteessa lisäävän merkittävästi epidemian leviämistä eikä aiheuttavan terveydenhuollon ylikuormittumista myöskään matkailun kohdealueilla.

– On kuitenkin varauduttava tilanteen nopeisiin alueellisiin muutoksiin ja paikallisen riskitason nousuihin.

Työ- ja elinkeinoministeriö on laatinut yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa ohjeet turvalliseen kotimaanmatkailun käynnistämiseen Suomessa. Ohjeet astuvat voimaan välittömästi. Matkailuyritykset ja matkailijat ovat vastuussa ohjeistuksen noudattamisesta ja soveltamisesta omaan toimintaansa.

Vältä matkustamista sairaana

Ohjeessa todetaan, että kaikkea matkustamista on tärkeä välttää sairaana. Oireiden ilmaantuessa tulee olla välittömästi yhteydessä oleskelupaikkakunnan terveydenhuoltoon. Riskiryhmään kuuluvien on hyvä keskustella matkustamisesta hoitavan lääkärinsä kanssa.

Tarpeettomia fyysisiä kontakteja pitää välttää ja käsi- ja yskimishygieniasta tulee huolehtia matkan aikana.

Matkailuyritysten on kiinnitettävä erityistä huomiota siivoukseen sekä huolehtia riittävästä varautumisesta ja henkilökuntansa kouluttamisesta.

Jos matkailuyrityksessä todetaan koronavirustartunta, vastaa tartunnanjäljitystyöstä sen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri, jonka alueella matkailija oleskelee tai matkailuyritys sijaitsee.

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja matkailuelinkeinon edustajien kanssa koostanut kansallisia terveys-, hygienia- ja turvallisuusohjeita matkailuyritysten ja matkailijoiden käyttöön.

Hallituksen perjantaisen periaatepäätöksen mukaan epidemian etenemisen hillitsemisessä on Suomessa onnistuttu toistaiseksi hyvin, joten Suomessa on mahdollista siirtyä asteittain epidemian hillinnän seuraavaan vaiheeseen.

– Laajamittaisista rajoitustoimista siirrytään hallitusti aiempaa kohdennetumpiin toimenpiteisiin. Matkustamista ulkomaille suositellaan edelleen välttämään muista kuin välttämättömistä syistä, päätöksessä todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)