Verkkouutiset

Rajoitukset pitävät Helsinki-Vantaan lentokentän kansainvälisten lentojen puolen yhä hiljaisena. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Hallituksen matkustussäännöt ristiriidassa EU:n suositusten kanssa”

Valtioneuvoston päätöksessä ei näy lainkaan EU:n neuvoston antama suositus, josta hallitus oli itse päättämässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n sisäisessä matkustamisessa maat on luokiteltu vihreiksi, oransseiksi, punaisiksi ja uutena luokkana tummanpunaisiksi maiksi. Vihreistä maista matkustamista ei tule rajoittaa ja oranssista, punaisesta ja harmaasta maasta matkustaville suositellaan lähtömaatestiä. Tiukempia terveysturvallisuustoimia edellytetään ainoastaan tummanpunaisista maista matkustaville.

Kolmansista maista suuntautuva matkailun terveysturvallisuuskäytännöt perustuvat myös EU:n neuvoston suosituksen mukaisesti riskiperusteisuuteen, jossa kriteerinä olevaa lähtömaan ilmaantuvuuslukua on nostettu 25:sta 75:een.

– Valtioneuvoston tämänpäiväisessä päätöksessä ei näy lainkaan EU:n neuvoston antama suositus, josta Suomikin on ollut päättämässä. Vihreistä maista matkustaville ei tulisi asettaa lainkaan rajoituksia. Muista kuin tummanpunaisista maista matkustavilta voidaan vaatia vain lähtömaassa tehtyä testiä. Vain tummanpunaisista maista matkustaville voidaan asettaa tiukempia terveysturvallisuusehtoja, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry toimitusjohtaja Timo Lappi.

Hän muistuttaa, että Suomen matkailuala on kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

– Meidän ei ole mahdollista ylläpitää näin tiukkoja rajoituksia. Matkailu on suuri vientiala, sen osuus Suomen kokonaisviennistä ennen koronaa oli 5,2 prosenttia ja palveluvienneistä 16 prosenttia. Ala työllistää 142[nbsp]000 henkilöä, Lappi sanoo.

Valtioneuvosto on valmistelemassa matkustamista koskevaa lainsäädäntöä, joka tulisi voimaan heinäkuussa.

– Lainsäädännön tulee olla kilpailukykyinen ja perustua EU:ssa yhdessä sovituille periaatteille. Alan yritykset ja työntekijät tarvitsevat kilpailukykyiset toimintaedellytykset. Kun rokotukset ovat edenneet Suomessa hyvin ja riski vakavista tautimuodoista on väistymässä, perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia ja EU:n keskeisenä periaatteena olevaa kansalaisten vapaata liikkuvuutta ei voida enää rajoittaa. Liian tiukoilla matkustussäännöillä on kauaskantoiset negatiiviset vaikutukset alan yrityksiin ja työntekijöihin, Lappi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)