Sanna Marin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Hallituksen koronapäätökset venyvät huomiseen

Poikkeustoimiin mennään pääministerin mukaan vain poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Hallitus keskusteli keskiviikkona Säätytalossa koronarajoituksista. Neuvottelut jatkuvat huomenna aamulla yhdeksästä alkaen.

Hallitus ainoastaan neuvotteli ja kuunteli tilannekatsausta korontilanteesta keskiviikkona. Päätöksiä on pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan tulossa vasta huomenna.

Marin muistutti keskiviikkoiltana Säätytalon rappusilla Helsingissä, että poikkeustoimiin mennään vain poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Viranomaisilla on mahdollisuus määrätä pakkotestejä Marinin mukaan nykyisen lainsäädännön puitteissa.

– Kyllä minulla on ymmärrystä näille toimille, mutta eivät viranomaiset siihen voi ottaa pääministeriltä ohjeistusta. He toimivat lainsäädännön mukaan, Marin kertoi.

Hän myös muistutti, että suomalaisilla on perustuslain suoma oikeus matkustaa halutessaan pois Suomesta tai tulla takaisin maahan. Hän kuitenkin toivoi kansalaisilta malttia.

– Lomamatka ulkomailla ei nyt se ensisijainen asia, jota kannattaa kussakin perheessä ja kotitaloudessa pohtia, hän totesi toimittajille.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) arvioi puolestaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun hieman hätiköineen esittäessään alkuviikolla pakollisia testauksia ja karanteeneja maahan saapuville matkustajille.

Hönen mukaansa hallitus ei ole millään tavalla sitoutunut Kiurun karanteenikantaan.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt