Verkkouutiset

Hallituksen hyljeasetusta arvostellaan vääräksi ja vaaralliseksi

Ympäristöjärjestöt pelkäävät uuden asetuksen lisäävän hylkeiden metsästystä liikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtioneuvosto antoi torstaina asetuksen, jolla kalastukselle ja kalankasvatukselle myönnetään avustusta pyydyksiin kuolleiden ja pyydysten lähellä ammuttujen harmaahyljeurosten poistamiseen.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja ympäristöjärjestö WWF kertovat suhtautuvansa suopeasti korvauksiin kuluista, jotka aiheutuvat kalanpyydyksiin hukkuneiden hylkeiden kuljetuksesta ja käsittelystä.

Sen sijaan harmaahylkeiden tappamisesta maksettava korvaus on järjestöjen mielestä väärä ja vaarallinen linjaus.

– Avustus voi lisätä hylkeiden metsästystä pyydysten lähellä merkittävästi. Jotta kokonaisverotus pysyisi kestävällä tasolla, pitäisi yleistä hylkeiden metsästystä avomerellä samalla vähentää, arvioi tiedotteessa erityisasiantuntija Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Lisäksi asetuksen aikataulussa on ongelmia.

– Nyt annettu asetus olisi ehdottomasti pitänyt käsitellä yhdessä vasta työn alla olevan merihyljekantojen hoitosuunnitelman uudistuksen kanssa, joka myös tulee linjaamaan harmaahylkeen metsästystä, toteaa ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen WWF:stä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)