Verkkouutiset

Hallituksen esitys, jonka toivoisin kaatuvan

BLOGI

Koronan toinen aalto tuli rajalta läpi. Ensimmäisessä olimme paremmin hereillä ja onnekkaita.
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt
Alberto Claramunt oli Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja 17.9.2021 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Jos asun Vantaalla ja haluaisin Keravalle kaverin hallille pelaamaan tennistä, niin onko se mahdollista?”

”Voinko ostaa kengät Stokkalta vai ruokaostosten yhteydessä sitten Cittarista?”

”Jos tilanne näin jatkuu, tämä ravintola ei kevättä näe”

Suomi selvisi koronasta tähän asti kohtuullisesti, osin siksi, että meitä on vähän ja maa on harvaan osuttu, osin siksi, että suomalaiset ovat kuuliaista kansaa. Ja myös siksi, että päättäjät kykenivät viestimään vakavasta asiasta.

Muuntovirus levisi meille viime vuoden lopulla, rajakontrolli petti. Sitä hierotaan edelleen, kuten torstaina A-Talkista kuulimme. Suomi onnistui koronan ensimmäisessä aallossa, toisessa ote petti. Seuraukset ovat terveydelle ja taloudelle vakavat.

Stockmann kertoi juuri uusista yt-neuvotteluista. Tilannetta ei helpottanut sekään, että valtioneuvoston infossa firman nimi erikseen mainittiin virkamiehen suulla. Mutta vastaus on siis jokseenkin niin, että osta kengät Cittarista, mutta älä ”maleksi” Stokkalla. Perustuslakivaliokunnassa eivät työt lopu. Kilpailuneutraliteetti on koetuksella. Juu kyllä, Alkokin on auki, siitä lisämaustetta.

Ja sitten vastaus ensimmäiseen kysymykseen: et voi mennä pelaamaan kaverisi kanssa tennistä Keravalle, jos asut Vantaalla.

Kolmanteen kysymykseen vastaus: Otan osaa, toivottavasti kansalaiset hakevat ruokaa sinulta. Monella muulla palkka juoksee ja homma toimii, säästöön jää jopa rahaa. Tilanne on valtavan epäoikeudenmukainen.

Ja nämä vastaukset siis pätevät, jos hallituksen esitys joskus toimeenpannaan.

Onko vaihtoehtoa?

Tartuntojen painopisteen kerrotaan olevan nyt erityisesti nuorissa ja nuorissa aikuisissa. Myös maahanmuuttajien keskuudessa tartunnat ovat korostuneet. Tähän haetaan ratkaisua yleisillä liikkumisen rajoituksilla, vaikka toimien pitäisi olla oikeasuhtaisia ja rajattuja. Vuosi sitten Uusimaa eristettiin. Se oli bisneksen kannalta pienempää suhteessa siihen, että kielletään liikkumasta ns. turhaan. Jos asiakkaita ei ole, loppuu työ.

Rajat, rokotukset, viestintä ja valvonta.

Vaihtoehto hallituksen linjalle olisi kohdistaa toimia ongelmakohtiin. Esimerkiksi kokoontumisten ihmismäärää voitaisiin rajoittaa ja velvoittaa poliisi niitä paremmin valvomaan vaikka lisäresurssein.

Rokotuksia tulisi kohdentaa pahemmille tartunta-aleille. On absurdia, että perustasolla olevassa maakunnassa rokotustahti on suurempi kuin Helsingissä.

Terveysturvallisen rajan saaminen aikaiseksi on tärkeää myös tulevaisuuden kannalta, jos esimerkiksi uusia muuntoviruksia syntyy. Ja jos viime jouluna hallitus sai tehostetulla viestinnällä joulupiikin sulatettua, niin miksi se ei onnistuisi nyt.

Toivon, että hallituksen epämääräinen ja konkursseja lisäävä esitys liikkumisen rajoituksista kaatuu eduskunnan käsittelyssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)