Verkkouutiset

”Hallituksella ei ole oikeutta rajoittaa elinkeinovapautta”

Hallituksen rajoitukset veivät mahdollisuuden edes pieneen palkankorotukseen, toteaa Timo Lappi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan alan työehtosopimusneuvottelut käytiin apeissa tunnelmissa.

– Työnantajat ja työntekijät yrittävät yhdessä selvitä koronakriisistä. Tämä vahva yhteisessä veneessä olemisen henki näkyi myös liittojen välisissä neuvotteluissa. Olen pahoillani siitä, että alamme yritykset eivät pystyneet korottamaan työntekijöiden eikä esimiesten palkkoja tässä tilanteessa. Tämän vuoksi palkantarkistusajankohdat siirrettiin myöhemmäksi, jos alamme liiketoiminnan näkymät olisivat silloin selkeämmät, Lappi toteaa.

Hänen mukaansa koronakriisi ja hallituksen päättämät matkustus-, kokoontumis- ja ravintolatoiminnan rajoitukset sekä etätyösuositus ja etäopiskelu ovat iskeneet pahasti kaikkiin matkailu- ja ravintola-alan yrityksiin.

– Suomi EU:n syrjäisimpänä maana pitää yllä erittäin kireitä matkustusrajoituksia. Hallituksen tiistaina päättämät ravintolatoiminnan rajoitukset ovat sulkemassa etenkin isot yökerhot ja kiihtymisvaiheen rajoitukset ovat vaikuttamassa erittäin kielteisesti kaikkeen ravintolatoimintaan ja niillä on hyvin raskaita henkilöstövaikutuksia, Lappi sanoo
.
– Hallituksen tiistaina päättämät ravintolatoiminnan rajoitukset veivät viimeisenkin mahdollisuuden edes pieneen palkankorotukseen, hän jakaa.

MaRa kysyi keskiviikkona pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselta, mihin hallituksen päätös ravintolatoiminnan rajoittamisesta perustuu ja kuinka paljon koronavirustartuntoja on lähtöisin ravintoloista.

– Saimme eilen vastauksen A-studiossa. Ravintoloista on lähtöisin 200 vahvistettua koronavirustartuntaa eli kaksi prosenttia kaikista tartunnoista. Tämän perusteella on selvää, ettei hallituksella ole oikeutta rajoittaa perustuslaissa turvattua elinkeinovapautta eikä työntekijän oikeutta työhön niin rajusti kuin hallitus teki, Lappi toteaa.

Hallitus on määritellyt kiihtymisvaiheeksi tilan, jossa todettuja koronavirustartuntoja on 10–25 viimeisen kahden viikon aikana 100[nbsp]000 asukasta kohti. Tällöin viranomaisilla olisi oikeus määrätä anniskelu loppumaan klo 22 ja ravintolat tulisi sulkea klo 23. Myös enimmäisasiakaspaikkamääristä saisi olla käytössä enintään puolet.

Rajoitukset koskisivat myös ruokaravintoloita, kahviloita, henkilöstö- ja opiskelijaravintoloita, hotellien aamiaisravintoloita sekä liikenneasemien ravintoloita.

– Viranomaiset eivät ole esittäneet, että näissä ravintoloissa olisi ollut edes koronavirukselle altistumisia puhumattakaan, että koronavirus olisi levinnyt niistä. Liiketoiminnan raskas rajoittaminen kiihtymisvaiheessa ei ole perustuslain näkökulmasta välttämätöntä. Hallituksen ravintolatoiminnan rajoittamista koskevat päätökset ovat ajaneet yritykset ja niiden työntekijät kuilun pohjalle. Hallituksen tulisi nopeasti muuttaa päätöksiään. Alan yritysten ja työntekijöiden puolesta toivon, ettei tämä esty arvovaltakysymysten vuoksi. Sama koskee matkustus- ja kokoontumisrajoitusten lieventämistä, Lappi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)