Kirjoittajan mielestä puolueet ja niiden kannattajat eriytyvät kauemmaksi toisistaan. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Arto Satonen: Hallitseeko yhteiskuntaa keskipakoisvoima?

Yksin oikeassa oleminen puhuttelee, mutta ei vie asioita mihinkään.

Perinteisesti politiikkaa on ajateltu oikeiston ja vasemmiston väliseksi kamppailuksi, jonka voittaa se osapuoli, joka kykenee parhaiten houkuttelemaan blokkien keskellä olevia liikkuvia äänestäjiä. Kovin kaukana ei ole se aika, kun oikeistossa pyrittiin esiintymään keskustaoikeistolaisina ja vasemmistossa keskustavasemmistolaisina. Nyt mennään aivan päinvastaiseen suuntaan. Oikeisto menee oikealle ja vasemmisto vasemmalle.

Aiemmin elettiin konsensuksen aikaa, jolloin tehtiin poliittisia kompromisseja, joissa jokainen sai jotakin, mutta kukaan ei saanut kaikkia tavoitteitaan läpi. Näin mentiin eteenpäin ja yhteiskuntaa kehitettiin askel askeleelta. Välillä se tuntui tuskastuttavan hitaalta, kun muutokset oli pieniä ja maltillisia. Vastakkainasettelua kuitenkin välteltiin. Ajan henki oli, että vastakkainasettelun aika on ohi.

Tänä päivänä toimivin taktiikka näyttää olevan se, että on yksin oikeassa. Se ei vie asioita mihinkään, mutta puhuttelee omaa intressiryhmää ja kannattajakuntaa. Osalle ihmisistä on tärkeämpää kuulla itselle mieleinen viesti, kuin se että asia hieman liikahtaisi siihen suuntaan. Vaihtoehtoinen tapa ratkaista asioita konsensuksen sijasta on se, että kukin nokittaa tahoillaan käytettävissä olevillaan keinoilla. Silloin ollaan todellisessa keskipakovoimassa.

USA:ssa keskipakovoima on jo edennyt äärimmilleen. Molemmat ehdokkaat ja puolueet ymmärtävät siellä, että ei vaaleja voiteta vakuuttamalla pientä liikkuvien äänestäjien ryhmää. Sen sijaan tärkeintä on saada mahdollisimman moni oma potentiaalinen äänestäjä uurnille ja vastaavasti saada mahdollisimman moni kilpailijan potentiaalinen äänestäjä pysymään nukkuvien puolueessa. On vaikea kuvitella, että tällaisesta kahtiajaosta seuraisi lopulta kansalaisille mitään hyvää voitti kumpi osapuoli tahansa.

Suomessa tilanne ei ole yhtä huono kuin Yhdysvalloissa, mutta merkkejä on samanlaisesta toimintavasta. Hyviä esimerkkejä on lukuisia.

Perussuomalaisille on tärkeää estää ulkomaisen työvoiman tulo Suomeen, vaikka väestöpyramidi kiistatta näyttää, että työikäisten määrä Suomessa vähenee huolestuttavasti. Vasemmistoliitto haluaa lopettaa Suomesta turkistarhauksen ja puhuttelee niitä ihmisiä, joille eläinsuojelu on tärkeää, vaikka tietää että turkistarhauksen lopetus ajaisi Suomesta alas 700 tilaa, tuhansia työpaikkoja ja 300 miljoonan euron vientitulot.

Vihreät haluavat vauhdittaa metsien suojelua ja metsien monimuotoisuutta, vaikka tietävät , että se voi kolhaista pahasti Suomen tärkeintä vientialaa. Pääministeri Sanna Marin puhuttelee omaa kannattajakuntaansa nostamalla esiin irtisanomissuojan kiristämisen, vaikka varmasti tietää, että se ei lisää yritysten investointihalukkuutta Suomeen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja siihen tuskin on syytön yksikään puolue.

Keskustelukulttuuri ja toimintatapa on siis muuttunut. Puolueet ja niiden kannattajat eriytyvät entistä kauemmaksi toisistaan. Kestävien enemmistöhallitusten muodostaminen ja niiden pystyssä pysyminen vaikeutuu, kun kynnyskysymyksiä alkaa olla niin paljon, että niiden yhteensovittamisesta tulee lähes mahdotonta. Paljon parjatusta konsensuksesta päästään toki eroon, mutta koituuko se lopulta ihmisten hyväksi? Tuskinpa.

Arto Satonen

Arto Satonen

Arto Satonen on kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt