Suomen kuntien vaakunoita Kuntatalon käytävällä Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Anssi Kujala: Hallinto uudistuu – alueiden määrä arveluttaa

Kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja huomauttaa, että päätös maakuntien määrästä oli poliittisen kompromissin tulos.

Eduskunta käy ymmärrettävästikin ylikierroksilla, kun käsitellään itsenäisen Suomen mittavinta hallintouudistusta. Roolinsa mukaisesti kaikkia uudistuksia vastustava oppositio käyttää joka kohdan löytääkseen vääryyksiä ja virheitä lakipaketista. Toki kriitikoita löytyy muualtakin.

Julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuvan välillä perusasiatkin. Siksi tässä blogissa joidenkin tyypillisimpien väärinymmärrysten oikaisua.

Aivan tavatonta hallintorakenteiden reipaskin myllääminen ei ole. Suomessa on uudistettu niin valtion kuin kuntienkin rakenteita aika-ajoin ja nekin ovat toteutuksen aikaan tuntuneet mullista-vilta. Hyvänä esimerkkinä käy kansanterveyslain voimaantulo 1972, jolloin siirryttiin ns. kunnan-lääkärijärjestelmästä laajemmin palveluita tarjoaviin terveyskeskuksiin. Tehtäviä hoidettiin useimmiten kuntayhtymien avulla, kuten vielä tänäänkin. Jo tuolloin siis todettiin, että yksittäinen kunta on liian pieni yksikkö näiden tehtävien hoitamiseen. Kuntien lukumäärä onkin vähentynyt, 70-luvun reilusta 500 kunnasta on tultu tämän päivän 295 kuntaan.

Myös valtion aluehallintoa on uudistettu useasti. Esimerkiksi vuonna 1997 toteutettiin lääniuudistus, joka vähensi läänien määrän kahdestatoista kuuteen. Nämä läänit lakkautettiin kokonaan vuoden 2010 alusta ja niiden tehtävät siirtyivät aluehallintovirastoille sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille. Läänien rinnalla olivat TE-keskukset, tiehallinnon tiepiirit ja alueelliset ympäristökeskukset, jotka yhdistettiin ELY-keskuksiksi. Jatkuvaa muutosta siis.

Nykyisen hallintorakenteen ongelmat on laajasti tunnustettu. Sote- ja maakuntauudistusta on valmisteltu usean vaalikauden ajan eri puolueista muodostettujen hallitusten toimesta. Yhtä mieltä tunnutaan olevan siitä, että sote-järjestämisvastuu on oltava kuntaa suuremmalla tasolla. Vaikka keskustelu pyörii soten ympärillä, nyt samalla vähennetään valtion aluehallintoa ja siirretään maakuntaliittojen ja soten (useimmiten) kuntayhtymien tehtäviä maakunnille. Samalla on päätetty lakkauttaa ELY-keskukset sekä Aluehallintovirastot ja jakaa näiden tehtävät keskushallinnon ja maakuntien kesken. Uudistus tuo siis myös valtion tehtäviä alueellisen kansanvaltaisuuden piiriin.

Maakuntamalli on realismia

Pitkän – jo edeltävien vaalikausien – valmistelun jälkeen hallitus päätyi esityksessään 18 maakuntaan ja viiteen sote-yhteistyöalueeseen.

Usein on väitetty, että maakunnat olisivat keskustapuolueen ns. saanto. Väärin. On selvää, että pitkän ja monivaiheisen valmistelun jälkeen maakuntataso on jäänyt ainoaksi käytännössä toteuttamiskelpoiseksi mahdollisuudeksi järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut vahvemmilla hartioilla. Ratkaisu pohjautui hallitusohjelmaan ja toisaalta edellisillä vaalikausilla käsiteltyihin vaihtoehtoihin ja mm. perustuslakivaliokunnan lausuntoon.

Olen melko varma, että vastaavan kaltainen ratkaisu olisi – ilman keskustaakin – tehty hallituspohjasta riippumatta edellisen vaalikauden esityksen kaaduttua eduskuntakäsittelyssä. Myös väite keskustan päätösvallan lisääntymisestä uudistuksen myötä on vailla todellisuuspohjaa, kun pienten kuntien kiintiöpaikat ja isompien kaupunkien väestöpohjaleikkurit poistuvat. Lopulta toki vaalimenestys ratkaisee.

Mikäli Kokoomus ei olisi ollut hallituksessa, toteutumatta olisi jäänyt koko uudistuksen suurin muutosvoima eli valinnanvapaus, joka toteutuu nyt huomattavasti laajemmin kuin hallitusohjelmaa kirjoittaessa. Mutta valinnanvapaus on toinen tarina.

Monen mielestä maakuntia on liikaa. Kokoomus piti esillä vaihtoehtoa, jossa olisi 12 maakuntaa. Asiantuntijatyöryhmissäkin pohdittiin vakavasti tätä 12 maakunnan mallia ja moni piti sitä opti-maalisena ratkaisuna. Päätös 18 maakunnasta oli sinänsä kiistatta poliittinen linjaus.

Sittemmin on esitetty myös 19. maakunnan perustamista pääkaupunkiseudulle. Tälle olisikin asukkaiden suuresta lukumäärästä johtuen nähtävissä perusteita, mutta toisaalta ongelmia muo-dostuisi vaikkapa nykyisen sairaanhoitopiirin tehtävien organisoimisessa. Pääkaupunkiseudun kunnilla oli mahdollisuus tehdä tämänkaltainen esitys vuonna 2016, mutta esitystä ei tullut. Valmistelua jatkettiin 18 maakunnan pohjalta.

Lakiesityksessä on valmiiksi luotu säädökset maakuntajaon muuttamiseksi. Valtiovarainministeriö voi määrätä toimitettavaksi selvityksen maakuntajaon muuttamiseksi jos esimerkiksi maakuntakonsernin vuosikate on ilman maakuntien rahoituksesta annetun lain perusteella myönnettyä harkinnanvaraista rahoituksen korotusta kaksi tilikautta peräkkäin negatiivinen.

On realistista myöntää, että ajan kuluessa joudutaan tekemään muutoksia. Korjaustarpeet voivat koskea myös hallinnollisten rakenteiden muotoa ja määrää.

Kuntien roolin muutos ei niin dramaattinen

Hämmästyttävästi jotkut esittävät edelleen, että kunnilla säilyisivät muut kuin sote-tehtävät. Näin juuri tapahtuukin. Kunnilla säilyy edelleen mm. koulutukseen, elinkeinopolitiikkaan ja tekniseen toimeen liittyvät tehtävät. Siirtyvissä tehtävissä onkin valtaosin kysymys niistä, jotka pääosin hoidetaan jo nyt ylikunnallisesti kuntayhtymien avulla, esimerkiksi maakuntien liittojen tehtävät.

Keskustelussa on ollut havaittavissa epätarkkuuksia myös kun ns. kasvupalveluiden osalta on väitetty siirrettävän tehtäviä kunnilta maakunnille. Tosiasiassa kasvupalvelut käsittävät pääosin valtion vastuulla olevien yritys- ja työllisyyspalveluiden siirtämistä maakunnille. Tästä on yksi poikkeus: esityksessä nämä tehtävät esitetään pääkaupunkiseudulla siirrettävän kuntien järjestämisvastuulle. Pk-seudulle syntyy siis ainutlaatuinen mahdollisuus yhdistää kokonaisvaltaisesti kunnallisen elinkeinopolitiikan ja ennen valtion tehtävien tehokkuus.

Kunnilla säilyy myös yleinen toimivalta ja verotusoikeus. Näitä kumpaakaan ei ole tulossa maakunnille. Kunta säilyy vahvana paikallishallinnon perusyksikkönä.

Anssi Kujala

Anssi Kujala

Anssi Kujala on kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja.

Kommentit