Verkkouutiset

Hajuaisti voi paljastaa Parkinsonin taudin vaarassa olevat

Yksinkertainen hajutesti voi tuoreen tutkimuksen mukaan tunnistaa ketkä ovat suurentuneessa vaarassa sairastua Parkinsonin tautiin seuraavien kymmenen vuoden aikana. Hajuaistin heikkeneminen on yhdistetty myös muistin heikkenemiseen aikaisemmissa tutkimuksissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nyt julkaistut tulokset perustuvat lähes 2 500 keskimäärin 75-vuotiaan seurantaan. Seurannan alussa osallistujia pyydettiin haistamaan kahtatoista eri hajua ja tunnistamaan ne neljästä vastausvaihtoehdosta. Testituoksuja olivat muun muassa kaneli, sitruuna, saippua ja bensiini.

Tulokset osoittivat huonosti hajutestissä pärjänneiden sairastuvan Parkinsonin tautiin jopa viisi kertaa todennäköisemmin kuin samanikäisten, joiden hajuaisti oli hyvä.

Yhteys havaittiin riippumatta monista hajuaistiin ja Parkinson-riskiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä, kuten tupakoinnista ja kahvinjuonnista, mutta vielä on epäselvää, mistä yhteys tarkalleen johtuu. Käytännössä vaikutus ei myöskään ollut kovin suuri, sillä huonohajuaistisistakin sairastui vain 3–4 prosenttia. Hyvin testeissä pärjänneistä sairastui alle prosentti.

Hajuaistin huonontuminen on aikaisemmissa tutkimuksissa yhdistetty muistin heikkenemiseen, dementian kehittymiseen sekä lyhempään elinikään. On mahdollista, että hajuaistin heikkeneminen kuvastaa elimistön ja terveydentilan laajempaa heikkenemistä.

Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 suomalaista. Se on parantumaton, tuntemattomasta syystä johtuva hermostollinen sairaus, joka aiheuttaa mm. vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeiden hidastumista. Yleensä tauti todetaan 50–70-vuotiailla.

Tutkimus julkaistiin Neurology -lehdessä ja siitä kertoo Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)