Verkkouutiset

Gustav Hägglund: Nato-mailla ei välttämättä velvollisuutta sotilaalliseen avustukseen

Puolustusvoimain entinen komentaja Gustav Hägglund suhtautuu torjuvasti Suomen Nato-jäsenyyteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Gustav Hägglund korostaa torstaina julkaistavassa Rauhan utopia -kirjassaan, ettei jäsenyys ole tae eikä ehto hyville suhteille Yhdysvaltojen kanssa.

– Järjestö on vain Yhdysvaltojen ulkopolitiikan väline, ei mikään portti Washingtonin suosioon, Hägglund kirjoittaa.

Nato-jäsenyyden kannattajat perustelevat kantaansa usein sotilasliitosta saatavalla avulla hädän tullen. Hägglund muistuttaa, ettei Naton Washingtonin sopimus velvoita jäsenmaata antamaan välttämättä sotilaallista apua, kertoo MTV Uutiset.

– Tällainen mahdollisuus ei vielä ole liittolaisille valjennut – eikä meidän Nato-intoilijoillemme, Hägglund piikittelee.

Hänen mukaansa Nato-jäsenyys johtaisi ennen pitkää puolustustahdon murenemiseen ja sitä kautta asevelvollisuudesta ja aluepuolustuksesta luopumiseen.

Hägglund toivoo puolustusliittoa Ruotsin kanssa. Hänen mukaansa liitto olisi luonteva ratkaisu muun muassa yhteisen historiamme ja samankaltaisten arvojemme vuoksi, kertoo Yle Uutiset.

Työnjaosta voitaisiin sopia myös muulla tavoin, jos varsinaista valtiosopimusta puolustusliitosta ei haluta tehdä. Suomi voisi ylläpitää tehokkaan aluepuolustuksen ja estää maahyökkäykset Ruotsiin. Ruotsi puolestaan voisi turvata Suomen kauppayhteydet Itämerellä. Ilmavoimat voitaisiin yhdistää ja käyttää niitä yhteisellä päätöksellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)