X
SULJE MAINOS
Havainnekuva Metsä Groupin Kemin tehtaasta. LEHTIKUVA / HANDOUT

Greenpeace moittii Kemin tehdasinvestointia

Metsä Groupin tehdas tulee käyttämään 7,6 miljoonaa kuutiometriä puuta vuodessa.

Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen katsoo, että Metsä Groupin Kemiin suunnittelema sellutehdas aiheuttaa vahinkoa ympäristölle. Hän ihmettelee Twitterissä, miten työministeri Timo Harakka (sd.) saattaa iloita tehdaspäätöksestä ja pitää sitä kestävänä.

– Kestävä ja ilouutinen? Ministeri iloitsee, kun ilmaston lämmittäminen nyt tällä päätöksellä kasvaa, Liimatainen sanoo.

Hän laskee, että tehtaan myötä ilmakehään vapautuvan hiilidioksidin määrä kasvaa neljä miljoonaa tonnia. Se vastaa hänen mukaansa yli kolmannesta liikenteen päästöistä.

– Miten se kompensoidaan ja mistä ne päästöt vähennetään ja kenen kustannuksella? Liimatainen kysyy.

Metsä Group kertoi torstaina, että se alkaa rakentaa Kemiin sellutehdasta, joka tulee maksamaan 1,6 miljardia euroa. Kyseessä on Suomen metsäteollisuuden suurin investointi kautta aikojen. Rakentaminen kestää kaksi ja puoli vuotta.

Harakka kertoo, että valtio on varannut 170 miljoonaa teiden ja raiteiden rakentamiseen. Niitä pitkin puuraaka-aine kulkee tehtaalle. Tehdas käyttää valmistuttuaan puuta 7,6 miljoonaa kuutiometriä puuta vuodessa.

Greenpeacen ilmasto- ja energia-asiantuntija Kaisa Kosonen pitää puumäärää suurena.

– Tämä pohjoisen pallonpuoliskon suurin sellutehdas tulee nielemään valtavat määrät puuta. 7 miljoonaa tonnia. Se on kuulkaa paljon se.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt