Verkkouutiset

Finanssivalvontaa kolmeen suureen riskiin

Tarkastuksia lisätään uuden strategian painopistealueilla ja tarvittaessa käytetään sanktioita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finanssivalvonnan tuoreessa strategiassa vuosille 2020-2022 kohdistetaan huomiota ilmastonmuutokseen, digitalisaatioon ja rahanpesun estämiseen.

Finanssivalvonnan johtajan Anneli Tuomisen mukaan valvojan toiminta on jatkuvaa priorisointia.

– Meidän on tärkeää tunnistaa merkittävimmät, todelliset riskit ja suunnata niiden valvontaan aikaisempaa enemmän resursseja. Omaa toimintaa tehostamalla varmistamme, että emme joudu samalla tinkimään valvonnan kattavuudesta, hän kertoo tiedotteessa.

Uuden strategiansa mukaisesti Finanssivalvonta edellyttää, että valvottavat arvioivat ilmastonmuutoksen ja ilmastopolitiikan vaikutukset ja riskit toimintaansa. Valvontaa kohdistuu jatkossa esimerkiksi vastuullisten sijoitusten raportointiin.

Digitalisaatiokehityksen valvonnassa puolestaan halutaan varmistaa finanssisektorin riittävä varautuminen it- ja kyberriskeihin. Finanssivalvonta tekee yhteistyötä kotimaisten tahojen, pohjoismaisten valvojien, eurooppalaisten viranomaisten ja Euroopan keskuspankin kanssa.

Rahanpesun valvonnan strategisena tavoitteena on Suomen hyvä maine. Finanssisektorin hyväksikäyttö rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen sekä puutteet valvonnassa ovat Finanssivalvonnan mukaan olleet vahvasti esillä parin viime vuoden aikana.

Finanssivalvonta lisää omien tarkastustensa määrää ja käyttää tarvittaessa sanktioita, mikäli tarkastuksien tuloksena ilmenee laiminlyöntejä.

– Samalla korostamme sitä, että valvottavien tulee kohdistaa toimenpiteensä asiakkaiden ja transaktioiden riskillisyyden mukaan, Tuominen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)