Verkkouutiset

F-Secure aikoo vähentää jopa 90 työntekijää

Yhtiö kertoo järjestelevänsä toimintojaan kasvaakseen yritystietoturvan markkinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tietoturvayhtiö F-Secure järjestelee toimintojaan uudelleen ja käynnistää yhteistoimintaneuvottelut.

Suunniteltujen henkilöstövähennysten odotetaan yhtiön mukaan olevan Suomessa enintään 50 työntekijää ja yhteensä maailmanlaajuisesti enintään 90 työntekijää. Yhtiössä on yhteensä 1 700 työntekijää.

F-Secure kertoo järjestelevänsä toimintojaan uudelleen kasvaakseen strategiansa mukaisesti yritystietoturvan markkinoilla. Yhtiön tavoitteena on palvella paremmin eri yritysasiakassegmenttejä ja vahvistaa kilpailukykyään.

Yhtiön mukaan yritysostot yhdistettynä orgaaniseen kasvuun ovat viime vuosien aikana muovanneet asiakaskuntaa, minkä takia myynti- ja markkinointitoimintoihin tehdään muutoksia.

Vähennykset eivät koske tutkimus- ja tuotekehityksen henkilöstöä, kyberturvakonsultteja eikä kuluttajatietoturvaan keskittynyttä yksikköä.

Uudelleenjärjestelyllä tavoitellaan yli viiden miljoonan euron vuosittaista kustannussäästöä ensi vuoden loppuun mennessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)