Päätös Suomen ilmavoimien nykyisen hävittäjäkaluston korvaamisesta koskee ministeri Pär Stenbäckin mukaan Suomen ilmapuolustuksen tulevaisuutta, mutta sisältää myös merkittävästi laajempia turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia.
– Minulla ei ole kompetenssia arvioida, mikä kriteereistä on valinnassa tärkein – suorituskyky vai talous. Onkin parasta pysytellä sivussa, vaikka hintalapusta voi olla näkemyksiä kenellä maallikolla tahansa, Suomen ulkoministerinä 1982–83 toiminut Stenbäck kirjoittaa Hufvudstadsbladetissa.
Hän arvioi hallituksen aikanaan perustelevan päätöstään Hornetien seuraajasta Puolustusvoimien esittämillä lausunnoilla ja toiveilla sekä vakuuttavan, että hankintakustannukset on pidetty niin matalina kuin mahdollista. On hänen mielestään kuitenkin kyseenalaista, tapahtuuko valinta todellisuudessa yksinomaan näiden kriteerien pohjalta.
– Mikä toimittajista sitten valitaankaan, muut ovat pettyneitä. Jotkin niistä tulevat väittämään, että päätös on poliittisesti motivoitu ja että sen taustalla on turvallisuuspoliittinen laskelma. Uskon ja toivon, että se pitää paikkansa, sillä olisi äärimmäisen huolestuttavaa, jos hallitus ja presidentti antaisivat viimeisen sanan vain sotilaille. Valintaa tullaan tuskin pitämään pelkästään teknisenä ja epäpoliittisena, hän sanoo.
– Päätöstä tullaan eri tahoilla tulkitsemaan turvallisuuspoliittisena linjavalintana, jossa vaihtoehdot ovat Ruotsi–Pohjola, Eurooppa tai Yhdysvallat, hän toteaa.
Osa laajempaa kuviota
Stenbäckin mukaan tuskin kukaan enää kiistää, että 1990-luvulla tehdyllä Hornet-päätöksellä oli turvallisuuspoliittinen signaaliarvo, vaikka koneen suorituskyvyn selitettiin olleen ratkaiseva tekijä.
Tällä kertaa amerikkalaisen konetyypin valinnalla ei olisi hänen mielestään enää vastaavaa merkitystä, sillä niin Suomi, Venäjä kuin Yhdysvallat ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet. USA:n päähuomio kohdistuu hänen mukaansa nyt Euroopan sijasta Aasiaan, EU:n puolustusulottuvuutta halutaan vahvistaa ja Donald Trumpin mahdolliseen uudelleenvalintaan vuonna 2024 liittyy omat riskinsä.
– Olettakaamme, että sotilaat suosittavat amerikkalaiskoneen valintaa hyvin teknisin argumentein. Siinä tapauksessa valtiojohtomme on huolellisesti arvioitava tekijät puolesta ja vastaan sekä koetettava lukea tulevien vuosien turvallisuuspoliittisia trendejä. Tehtävä ei ole helppo, ja voi vain toivoa, että analyysin tekevät parhaat asiantuntijamme ja että sen enempää ennakkoasenteet kuin puoluepolitiikkakaan eivät siihen vaikuta, Stenbäck sanoo.
Pohdittavaksi tulee hänen mukaansa myös se, onko eurooppalainen solidaarisuus silkkaa illuusiota, olisiko Suomen ja Ruotsin yhteisillä ilmavoimilla riittävää uskottavuutta ja millaiseksi muodostuu Naton tulevaisuus. Kysymykset ovat hänen mielestään visaisia, eikä valtiojohdon kannatta odottaa niihin liittyvää pohdintaansa julkisuudessa avaavan.
– Niin tai näin, Suomen päätös on osa laajempaa turvallisuuspoliittista debattia, halusimme sitä tai emme. Kyse on päätöksestä, jolla on seurauksia – sekä meille että maanosallemme, hän toteaa.
Pär Stenbäck toimi Rkp:n kansanedustajana 1970–85 ja ministerinä Mauno Koiviston ja Kalevi Sorsan hallituksissa 1979–83. Poliittisen uransa jälkeen hän on toiminut muun muassa Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä. Vuonna 1999 presidentti Martti Ahtisaari myönsi Stenbäckille ministerin arvonimen.
