Presidentti Donald Trumpin suhtautuminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon on ollut tempoileva. Vaalikampanjansa aikana hän luonnehti liittokuntaa aikansa eläneeksi ja kyseenalaisti pian valintansa jälkeen yhteistä puolustusta koskevan artikla 5:n velvoittavuuden.
Naton heinäkuisessa huippukokouksessa Brysselissä Trump hämmensi muita valtiojohtajia yhtäältä ylistämällä puolustusliittoa, mutta toisaalta väläyttelemällä USA:n vetäytymistä, elleivät jäsenmaat nostaisi puolustusmäärärahojaan jopa kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Trumpin ristiriitaiset signaalit eivät ole herättäneet huolta ja ärtymystä vain eurooppalaisten kumppanien keskuudessa, sillä myös Washingtonissa kuullaan yhä kriittisempiä äänenpainoja.
Viime viikolla senaatin ulkoasiainvaliokunnassa vieraillut entinen Nato-suurlähettiläs Nicholas Burns käytti yhden keskustelun tähän mennessä suorasanaisimmista puheenvuoroista. Hänen keskeinen viestinsä oli, että Nato ei ole Yhdysvalloille taakka, vaan kansallisen turvallisuuden elintärkeä takaaja.
Nicholas Burns toimi Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläänä 2001–2005. Hänellä on takanaan yli neljännesvuosisadan mittainen virkaura muun muassa USA:n ulkoministeriössä ja Valkoisessa talossa.
Euroopan rauha on Yhdysvaltain etu
Nato ja EU ovat hänen mukaansa vaikuttaneet keskeisesti siihen, että Eurooppa on kyennyt toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä säilyttämään yhtenäisyytensä ja välttynyt ajautumasta sotaan Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän kanssa. Tällä on ollut merkittäviä heijastusvaikutuksia myös Yhdysvaltojen kannalta.
– Atlantic Councilin äskettäinen selvitys muistuttaa, että USA käytti ensimmäisen maailmansodan aikana puolustukseen 14,1 prosenttia bruttokansantuotteestaan, toisen maailmansodan aikana 37,5 prosenttia ja Korean konfliktin aikana 13,2 prosenttia. Nykyiset menomme eivät ole likimainkaan tuollaisella tasolla, ja ansio siitä kuuluu pitkälti suurvaltojen väliselle rauhalle, josta olemme saaneet yli seitsemänkymmenen vuoden ajan nauttia. Tässä rauhassa Nato on ollut keskeinen tekijä, Burns toteaa.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut Naton ja Euroopan unionin laajentuminen itään on hänen mukaansa mahdollistanut sen, että miljoonat itäeurooppalaiset saavat nyt elää vapaissa ja demokraattisissa yhteiskunnissa.
Kyse ei ole vain Euroopasta
Burns luonnehtii Naton roolia keskeiseksi paitsi Euroopan myös Pohjois-Amerikan sotilaallisen puolustuksen kannalta. Tämä koskee hänen mukaansa niin tavanomaista sotaa kuin ydinaseiden uhkaa.
– 1940-luvun lopulta alkaen jokainen [USA:n] hallinto on uskonut, että maatamme voidaan puolustaa parhaiten Eurooppaan sijoitettujen amerikkalaisjoukkojen avulla yhdessä Nato-liittolaistemme kanssa. Tämä strategia on edelleen oikea, kun otetaan huomioon Venäjän hyökkäys Georgiaan vuonna 2008, Krimille ja Itä-Ukrainaan 2014 sekä sen tämänhetkinen painostus Viroa, Latviaa, Liettuaa ja Puolaa kohtaan, Burns huomauttaa.
Hän muistuttaa Nato-liittolaisten isännöivän useita USA:n asevoimien kannalta kriittisen tärkeitä tukikohtia, kuten Ramstein Saksassa, Aviano Italiassa, Rota Espanjassa, Souda Kreikassa ja Incirlik Turkissa. Ne eivät palvele vain amerikkalaisjoukkojen eurooppalaista läsnäoloa, vaan niiden kautta USA kykenee myös keskittämään sotilaallista voimaansa esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Afganistaniin.
Yhdysvaltain ballististen ohjusten torjuntajärjestelmässä sen useilla eurooppalaisilla liittolaismailla on niin ikään olennainen asema. Järjestelmän osia on sijoitettu muun muassa Puolaan, Saksaan, Britanniaan, Tanskaan, Hollantiin, Espanjaan, Turkkiin ja Romaniaan.
Taloudesta voimaa
Yhteistyö muiden Nato-maiden kanssa tuottaa Burnsin mukaan Yhdysvalloille mittaamatonta etua myös uusien uhkien torjunnassa.
– Nato-liittolaiset ovat läheisimpiä ja meitä eniten tukevia kumppaneitamme, kun kohtaamme tätä vuosisataa määrittäviä suuria ylikansallisia haasteita, joita ovat muun muassa terrorisminvastainen taistelu, kyberuhkien monimutkainen kokonaisuus, ilmastonmuutos, pandemiariski ja laajamittainen siirtolaisuus, hän sanoo ja muistuttaa, että Venäjällä ja Kiinalla ei vastaavaa sopimuspohjaista liittolaisverkostoa ole.
Burns pitää Yhdysvaltain näkökulmasta hyvin tärkeänä, että Naton jäsenmaiden suuri enemmistö kuuluu myös Euroopan unioniin.
– Jokainen USA:n presidentti on pitänyt EU:ta strategisena kumppanina. EU:han on suurin kauppakumppanimme ja merkittävin sijoittaja maamme talouteen. Yhteinen taloudellinen voimamme on saattanut olla suurin syy Venäjälle ja Iranille viime vuosina asettamiemme pakotteiden tehoon, hän arvioi.
– Vaikka kilpailemmekin EU:n kanssa kaupassa, edelliset presidentit ovat tehneet hartiavoimin töitä varmistaakseen, että siitä ei pääsisi muodostumaan estettä sotilaallisille ja poliittisille siteillemme EU-maiden kanssa.
Vapauden puolesta
Kaikkein tärkein yhdistävä tekijä Yhdysvaltain ja sen Nato-liittolaisten välillä on Burnsin mukaan sitoutuminen yhteisiin arvoihin – demokratiaan, yksilönvapauteen ja oikeusvaltioperiaatteeseen.
– Euroopan valtiot ovat tänään uskollisimpia kumppaneitamme turvatessamme demokratiaa, hän toteaa.
– Aikana, jolloin demokratiaa haastetaan eri puolilla maailmaa ja demokratianvastaiset populistit ovat nousussa useissa eurooppalaisissa valtioissa, linkki Eurooppaan on Yhdysvaltain kannalta elintärkeä.
Burns sanoo uskovansa vakaasti, että Yhdysvallat kykenee valtavista omista voimavaroistaan huolimatta puolustamaan itseään ylivoimaisesti menestyksellisimmin silloin, kun se toimii liittosuhteessa eurooppalaisten kumppaniensa ja Kanadan kanssa.
– Nato säilyy tärkeimpänä liittoumanamme. Se on Yhdysvaltain turvallisuuden kannalta korvaamaton tekijä. Meidän on yhdessä Kanadan ja eurooppalaisten liittolaistemme kanssa tehtävä kaikki voitavamme sen lujittamiseksi kohtaamaan monet edessämme olevat haasteet, hän toteaa.
