Keskusta hakee suuntaansa murskaavan vaalitappion jälkeen. LEHTIKUVA / EEVA RIIHELÄ

Ex-puoluesihteeri: Keskustan koko johdon mitattava kannatuksensa

Pekka Perttulan mukaan talouspäätöksiin vetoaminen on heikko tekosyy puolueen vaalitappioon.

Keskustan entinen puoluesihteeri Pekka Perttula kehottaa puoluettaan vakavaan pohdintaan sunnuntain eduskuntavaalien jälkeen.

Hänen mukaansa puheenjohtaja Juha Sipilän eroilmoituksen lisäksi koko puoluejohdon olisi perusteltua mittauttaa kannatuksensa syyskuussa pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.

– Itsekritiikki ei voi odottaa syksyyn, vaan se on aloitettava jo nyt. Jos minä saisin päättää, niin puolueen toimijoiden tulisi olla äärimmäisen tylyjä itseään ja toisiaan kohtaan. Pelkäämättä virittää keskustelua erilaisista näkökulmista ja käydä sitä ihan kunnolla läpi, Pekka Perttula sanoo Verkkouutisille.

– Vaikka keskusta järjestää normaalin puoluekokouksen vuonna 2020, niin keskustelua helpottaisi, jos koko johto laittaisi itsensä puntariin. Voi olla niin, että kaikki heistä valittaisiin uudelleen, mutta tämä lähettäisi silti selvän viestin, Perttula jatkaa.

Puoluesihteerinä vuosina 1994–1997 toiminut Perttula koki läheltä lamavuosien jälkihoidon ja kiivaaksi yltyneen EU-jäsenyyskeskustelun. Hän varoittaa tarttumasta helppoon selitykseen, jonka mukaan keskustan kannatuksen romautti ”valtion asioiden hoito”.

– Se on liian laiska selitys. Tämähän on ollut aika helppo vaalikausi 1990-luvun kriiseihin verrattuna. Silloin hoidimme asioita pragmaattisesti, mutta pidimme yllä myös puolueen sisäistä keskustelua. Keskustassa aatteellinen väittely on aina kuulunut identiteettiin, mutta mielestäni se jäi nyt tunnistamatta, Pekka Perttula sanoo.

Pitkäaikainen keskustavaikuttaja toteaa, että yhteydenpito kentän kanssa vaikuttaa jopa katkenneen vaalikauden aikana.

– Mielestäni suurin ongelma oli, että kansan viesti ei tullut keskustan päättäjien korviin. Kun ei tullut, niin myöskään päättäjien viesti ei mennyt kansalaisten korviin, Perttula pohtii.

Perussuomalaiset iski uudelle alueelle

Pekka Perttulan mukaan virheitä tehtiin jo kilpailukykysopimuksen laatimisen yhteydessä. Myöhemmin vaalikaudella keskusta päätyi ensimmäistä kertaa valitsemaan selkeästi puolensa työmarkkina- ja työntekijäjärjestöjen välillä.

– Kiky-sopimuksen yhteydessä olisi pitänyt korostaa, että nyt teemme valtiontalouden vuoksi vaikeita päätöksiä, mutta sen jälkeen on uhrauksia tehneiden vuoro. Tässä yhteydessä on puhuttu paljon julkisen sektorin naisvaltaisista aloista, Perttula sanoo.

– Keskusta on aina ennen tasapainotellut eri leirien välillä ja pyrkinyt rakentamaan sopua työpaikoilla. Nyt kävi niin, että puolue valitsi puolensa, Perttula jatkaa.

Perussuomalaiset asemoitui yllättävän tehokkaasti myös keskustan perinteiselle ideologiselle tontille ja houkutteli maalaisjärkeen ja ”tolkun politiikkaan” luottavia äänestäjiä. Tämä korostui Pekka Perttulan mukaan varsinkin ilmastopoliittisessa keskustelussa.

– Olen ihmetellyt, miksei keskusta ollut aktiivisempi poliittisen keskustan rakentamisessa. Siihen jäi tyhjä tila, johon Jussi Halla-aho selvästi iski. Siihen kannattaisi kiinnittää huomiota, että miksi näin tapahtui, Pekka Perttula toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt