Verkkouutiset

Mihail Gorbatshov: Ydinsotaa ei voi kukaan voittaa

Neuvostoliiton viimeinen presidentti on huolissaan uudesta asevarustelukierteestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mihail Gorbatshovista tuli Neuvostoliiton kommunistipuolueen pääsihteeri 1980-luvun lopussa ja hän oli perestroika -politiikallaan jouduttamassa kommunismin murtumista Neuvostoliitossa ja sen valtapiiriin kuuluneissa itäisen Euroopan maissa.

Gorbatshov oli vaikuttamassa myös Berliinin muurin murtumiseen kieltämällä vuonna 1989 silloisen Itä-Saksan valtion kommunistijohdolta väkivallan käytön muutosta vaatineita kansalaisiaan kohtaan. Toiminnastaan hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1990.

Yhdessä Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin kanssa Gorbatshov sopi keskimatkan ohjusten kantomatkoja Euroopassa rajoittavasta INF- sopimuksesta. Sopimus johti myös molempien maiden ydinaseiden merkittävään vähentämiseen johtaneeseen START-sopimukseen. Vuonna 2010 Yhdysvaltain ja Venäjän silloiset presidentit Barack Obama ja Dmitri Medvedev päättivät jatkaa START-sopimuksen voimassaoloa.

Nyt 87-vuotias Gorbatshov tahtoo painottaa, että hänen ja Ronald Reaganin sopimuksiin johtanut punainen lanka oli sen ymmärtämisessä, että kaiken tuhoamaan pystyvää ydinsotaa ei voi kukaan voittaa, ja että siksi sitä ei tule myöskään käydä.

Muun muassa Moscow Times-lehden julkaisemassa kirjoituksessaan Gorbatshov sanoo hänen ja Ronald Reaganin sopimusten johtaneen myös muihin joukkotuhoaseita rajoittaviin sopimuksiin, kuten kemiallisten aseiden kieltosopimukseen vuonna 1997.

Kirjoituksessaan Gorbatshov sanoo monien Neuvostoliitossa johtavissa asemissa olleiden arvostelleen hänen sovintopolitiikkaansa. Gorbatshov väittää Venäjän johdon ottaneen viime vuosina yksiselitteisen asenteen INF-sopimuksen puolesta, vaikka lännessä on arvosteltu Venäjän ohjuskehittelyillään rikkovan sopimusta.

Kirjoittajan mukaan presidentti Donald Trumpin päätös Yhdysvaltain vetäytymisestä sopimuksesta kuuden kuukauden kuluttua on vahingollinen Euroopan vakaudelle.

Mihail Gorbatshov ei pidä relevanttina Trumpin hallinnon selitystä, jonka mukaan Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin varustelu olisi syy vetäytyä Eurooppaa koskevasta INF-sopimuksesta, koska Yhdysvalloilla ja Venäjällä on hallussaan 90 prosenttia maailman ydinaseista. Gorbatshovin mukaan modernissa maailmassa yksikään valtio ei saisi kuvitella voivansa asemahdillaan alistaa muut valtaansa.

Hänen mielestään 1980-luvun kylmän sodan päättymisen merkeissä solmitut ydinaseita koskevat sopimukset ovat luoneet maailmaan vakautta, josta luopuminen johtaisi vain suurempaan epävarmuuteen ja kaaokseen. Gorbatshovin mielestä monien Euroopan johtajien vetoomukset INF- sopimuksen pelastamiseksi ovat tärkeitä, koska ”nyt ei ole syytä joutua paniikkiin”.

Hän vetoaa Yhdysvaltain kongressin republikaaneihin ja demokraatteihin ydinaseita koskevan vuoropuhelun käynnistämiseksi Venäjän ja Yhdysvaltain välillä.

Gorbatshov muistuttaa myös hänen ja Ronald Reaganin aikaisen Yhdysvaltain ulkoministeri George Schultzin äskettäisestä aloitteesta. Siinä entiset poliittiset mahtimiehet ehdottivat Yhdysvaltain ja Venäjän johtavista turvallisuuspoliittisista asiantuntijoista koostuvan foorumin perustamista.

Sen tehtävänä olisi yhteisesti hahmottaa viime vuosikymmenien turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneita muutoksia ja tehdä molempien maiden hallituksille esityksiä turvallisuuspoliittisen vakauden edistämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)