Ex-poliitikko: Hallituksen puheet leikkauksista ovat silmänkääntötemppu

”Tosiasia on, että hallitus ei ole leikannut vielä mitään.”

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä sanoo, että hallitus ei väitteistään huolimatta ole leikannut menoja, vaan ainoastaan korottanut veroja. Tämä on vastoin hallituksen periaatetta, jonka mukaan valtiontalous saatetaan tasapainoon leikkaamalla menoja yhtä paljon kuin veroja kiristetään. Periaate tunnetaan nimellä ”50–50”.

– Tosiasia on, että hallitus ei ole leikannut vielä mitään. Se on ainoastaan onnistunut hieman hidastamaan menojen kasvua, Penttilä kirjoittaa.

Penttilä on entinen nuorsuomalaisten kansanedustaja ja kokoomuksen EU-vaaliehdokas. Hän sanoo, että kun poliitikko puhuu leikkauksista, hän ei puhu leikkauksista nykyisiin menoihin vaan tuleviin.

– He puhuvat siis kuvitteellisista leikkauksista oletettuun kasvuun. Kun he saavat oletetun menojen kasvun hidastumaan, he julistavat leikanneensa menoja.

Penttilän mukaan nykyhallitus toimii juuri näin: julkiset menot ovat kasvaneet 3,9 prosentin vuosivauhtia vuodesta 2009 lähtien, hän sanoo.

– Ainoat menoerät, jotka ovat selkeästi pienentyneet, ovat valtionosuudet kunnille ja puolustusmenot. Kunnat ovat kompensoineet valtionosuuden pienentymisen kuntaveron kiristyksellä joten ainoa kärsijä on ollut puolustusvoimat.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt