Verkkouutiset

Ex-poliisit IL:lle: Näin rikosilmoituksia ”tapetaan”

Poliisina työskennellyt kertoo irtisanoutuneensa, koska ei saanut tehdä työtään kunnolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entiset poliisit kertovat Iltalehdelle, kuinka heitä määrätään systemaattisesti ”tappamaan” rikosilmoituksia eli jättämään ne tutkimatta.

Nimettömänä pysyvä entinen poliisi kertoo irtisanoutuneensa työstä sen takia, ettei saanut tehdä työtään kunnolla.

– Esimerkiksi polkupyörävarkauksien käsittely ulkoistettiin vakuutusyhtiöille. Esimiestason henkilö, ylikonstaapeli tai -komisario, kylmän viileästi heitti juttuja sivuun. Sieltä jäi kaikkea pois, mikä vähänkin olisi pienempi juttu, hän kertoo IL:lle.

Muutos alkoi ex-poliisin mukaan vuoden 2010 aikoihin kun poliisien määrä väheni. Samoihin aikoihin tuli voimaan uusi poliisilaki ja esitutkintalaki. Ex-poliisin mukaan lakimuutos mahdollistaa käytännössä suuren määrän lievien rikosten tutkintojen ”tappamisen” niin, ettei niitä edes yritetä tutkia.

Hän ei ole näkemyksensä kanssa yksin. Myös toinen IL:n haastattelema nimettömänä pysyttelevä ex-poliisi vahvistaa järjestelmällisen tutkintojen tappamisen.

– Eräässä koulutuksessa päällystötason poliisi sanoi meille, että kun tulet autolla tekemään rikosilmoituksen polkupyörävarkaudesta, ennen kuin pääset takaisin parkkialueelle, se on siivottu pois, toinen entinen poliisi sanoo.

Rikosilmoituksen tutkimatta jättäminen ei rajoitu pelkkiin polkupyörävarkauksiin.

– Kunnianloukkaukset, laittomat uhkaukset, niistä on oikeastaan turha tehdä niitä ilmoituksia, ex-poliisi kertoo.

Entinen poliisi tulee asian kanssa julkisuuteen siksi, että haluaa poliisin toiminnan läpinäkyvämmäksi. Nykyään hänen mukaansa poliisijohtajiksi valitaan lähinnä henkilöitä, jotka pystyvät hakemaan organisaatiolle säästöjä.

Poliisitarkastaja Pälvi Suokas poliisihallituksesta myöntää IL:lle, että pidempään poliisina olleen henkilön kokemus asiasta voi olla tällainen. Suokas vetoaa myös siihen, että poliisilla on nyt käytössään vähemmän resursseja kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten.

– Mutta meillä on tietyt tutkinnan päätökset ja niille perusteet. Esitutkintojen päätöksiä ja rajoittamisia tehdään kaikenlaisissa rikoksissa, ei vain vähäisissä.

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne sanoo lehdelle allekirjoittavansa täysin poliisin resursseihin liittyvän turhautumisen. Poliisien työssä jaksaminen ei hänen mukaansa näytä kauhean hyvältä. Rinne myös pelkää, että resurssipula vähentää kansalaisten luottamusta poliisiin.

– Jos poliisi ei selviydykään lakisääteisistä tehtävistään, kansalainen pettyy laajemminkin. Silloin luottamus poliisiin laskee, Rinne sanoo IL:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)