Verkkouutiset

Ex-lähettiläs varoittaa: Vladimir Putinilla on suunnitelma Helsingissä

Venäjän presidentti ei tapaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia silkasta tapaamisen ilosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ensimmäinen asia, joka Vladimir Putinista täytyy pitää mielessä, on se, että hän on ollut presidenttinä pitkään, hän on siis ollut kauan tekemisissä toisten valtionpäämiesten kanssa. Hän on erittäin kokenut, entinen Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs ja Stanfordin yliopiston professori Michael McFaul sanoo

Yhdysvaltain edellisen presidentin Barack Obaman hallinnossa työskennellyt McFaul on ollut neuvottelemassa Putinin kanssa neljä kertaa. Hän kertoo NPR:n haastattelussa, mitä presidentti Donald Trumpin tulisi tietää kohdatessaan Venäjän presidentin Helsingissä heinäkuun puolivälissä.

McFaulin mukaan Putinilla on suunnitelma. Hän muistuttaa Venäjää liki kaksi vuosikymmentä johtaneen presidentin toimivan valtakaudellaan jo neljännen Yhdysvaltain presidentin kanssa.

– Hän on aina hyvin valmistautunut. Putin ei lähesty asiaa niin, että tapaamisia järjestetään vain tapaamisten vuoksi. Hän haluaa saavuttaa tavoitteitaan näissä kohtaamisissa. Siksi hän valmistautuu niihin ja pyrkii edistämään asioita, jotka hän määrittelee Venäjän kansallisiksi intresseiksi, Michael McFaul toteaa.

– Tämä olisi muuten hyvä neuvo meidän presidentillemme – että hän ajattelisi tapaamista tapana edistää Yhdysvaltojen kansallista etua eikä vain pyrkisi hyvään tapaamiseen, hän jatkaa.

McFaulin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin valmistautuu valtiojohtajien kohtaamisiin myös ”eräänlaisella psykologisella tutkimuksella”.

– Kannattaa muistaa, että hän on entinen KGB:n vastatiedustelu-upseeri. Hän tutkii ja tekee myös vastapuolelleen selväksi, että on selvittänyt heidän menneisyytensä ja taustansa.

– Silloin tällöin hän leikittelee ja antaa ihmisille varoituksia siitä, että hän tietää asioita heidän menneisyydestään. En tiedä toimiiko hän näin presidentti Trumpin kanssa, mutta olen nähnyt hänen tekevän niin ennenkin.

Joskus Venäjän presidentti pyrkii myös yllättämään kameroiden edessä. McFaul kertoo esimerkkinä, kuinka Putin kysyi parin tunnin neuvottelujen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenilta, eikö äsken sovittukin viisumivapaudesta maiden välillä.

– Ja sitten varapresidentin oli vastattava julkisesti ja kameroiden edessä. Häntä saattaa houkuttaa tehdä jotakin tällaista.

Michael McFaulin mukaan Vladimir Putinilla on myös taipumusta testata vastapelurinsa ymmärrystä aiheista, jotka hän itse katsoo tuntevansa hyvin. Entinen suurlähettiläs muistaa tapauksen vuodelta 2012. Tuolloin Putin piti Barack Obamalle pitkän ”luennon” Lähi-idän historiasta ja arabikevään taustoista.

– Pelkään, että hänellä voi olla hinku tehdä samoin, kun hän istuu presidentti Trumpia vastapäätä. Antaa pitkän historian oppitunnin – esimerkiksi Krimistä. Jos ei tunne faktoja, voi tuntua hyvältä myötäillä Putinin kaltaista tyyppiä, McFaul varoittaa.

Toistuuko Singapore

Michael McFaulin mukaan Helsingin tapaamisen paras mahdollinen lopputulos olisi, että Donald Trump vahvistaisi Yhdysvaltojen tähänastisen virallisen ulkopoliittisen linjan eikä muuttaisi sitä.

– Että me emme tule missään olosuhteissa tunnustamaan Krimiä osaksi Venäjää. Että hän vahvistaisi sitoutumisemme Natoon. Että hän vahvistaisi sitoutumisemme demokraattisen Ukrainan edistämiseen ja auttamiseen, ex-lähettiläs listaa.

McFaul kutsuu Donald Trumpin hallinnon Venäjä-politiikkaa melko hyväksi. Itse presidentti ei hänen mukaansa kuitenkaan tunnu noudattavan sitä.

Michael McFaulia pyydetään arvioimaan myös tapaamisen huonointa mahdollista lopputulosta.

– Ensimmäinen huono lopputulos olisi, että presidentti Trump toistaisi sen, mitä hän teki Singaporen huipputapaamisessa Kim Jong-unin kanssa ja ylistäisi Putinia olan takaa. Siihen ei ole mitään syytä.

Hänen mukaansa on naiivia ajatella että Vladimir Putin voisi tehdä palveluksia Trumpille, jos häntä imarrellaan.

– Pahin lopputulema olisi, että hän (Trump) oikeasti tekisi jonkun näistä myönnytyksistä, joista hän on vihjaillut. On kyse sitten Krimistä, Venäjä-pakotteiden purkamisesta tai joukkojen vetämisestä pois Saksasta. Nämä olisivat mielestäni katastrofaalisia lopputuloksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)