Verkkouutiset

Ex-jihadisti ryhtyi vakoojaksi: Paljasti ISIS:n lennokkijuonen

Aimen Dean sai tarpeekseen al-Qaidasta ja siirtyi brittitiedustelun palvelukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aimen Dean kuului aikaisemmin terroristijärjestö al-Qaidaan, ja hän oli järjestön yksi pätevimmistä pommimiehistä.

Hän kertoo Nine Lives -omaelämäkerrassaan, kuinka al-Qaidan vuonna 1998 tekemät lähetystöpommi-iskut Keniassa ja Tansaniassa käänsivät hänet terroristiorganisaatiota vastaan, vaikka hän ei rakentanut pommeja hyökkäystä varten.

– En voinut sietää kuolonuhrien määrää. Siksi päätin, että tämä ei ole minua varten, Dean toteaa.

Sen jälkeen Dean työskenteli lähes kahdeksan vuotta brittitiedustelulle vakoillen al-Qaidaa. Hän soluttautui terroristiryhmän sisälle.

Hänen identiteettinsä on edelleen salattu, eikä Dean ole hänen oikea nimensä.

CNN:n terroristianalyytikot Tim Lister ja Paul Cruickshank osallistuivat Deanin vakoojaurasta kertovan kirjan kirjoittamiseen.

– Aimen Dean oli luultavasti tärkein al-Qaidaan soluttautunut länsi-vakooja. Hänen hankkimansa tiedustelutieto oli korvaamattoman tärkeää, Cruickshank sanoo CNN:lle.

Kirja kertoo myös terroristijärjestö Isisin yrityksistä rakentaa lennokkipommeja. Deanin mukaan lennokkipommien takana on Isisin pommimies Hamayun Tariq, jonka hän tapasi vuonna 2004.

Tariqin uskotaan kehittäneen lisäksi voimakkaita ja vaikeasti havaittavia pommeja, jotka voidaan naamioida kannettavan tietokoneen akuiksi ja kuljettaa lentokoneisiin.

Tiedustelutieto pommeista oli ilmeisesti syynä Yhdysvaltojen viime vuonna asettamaan läppärikieltoon kymmeneltä eri lentokentältä Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta Yhdysvaltoihin suuntautuvilla lennoilla. Kielto korvattiin myöhemmin aiempaa tiukemmilla turvatarkastuksilla.

Koska Dean pystyy hankkimaan tällaista tiedustelutietoa, lännen tiedustelupalvelut pitävät häntä Cruickshankin mukaan tärkeänä lähteenä.

Dean on varoittanut al-Qaidan tekevän paluuta. Tämä on hänen mukaansa mahdollista Syyriasta virtaavien jihadistien ja rahan vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)